Kappale 5.

Kappale 5 – Ennakkoluulot ja luulotaudit

Daniel
Matka Karhupuistoon koostui Taran näkyvästä ”piilopissasta”, nuorehkojen tyttöjen päänkääntävästä ohimarssista, yhden hyvän päivän tutun kohtaamisesta Fleminginkadulla, Illun lupauksesta palauttaa maasta poimittu olutpullo huomenna kauppaan ja Dingon Autiotalon yhteislaulusta. Kun Kallion kirjasto kohosi jylhänä viimein näkyviin, Illu lähetti Enkelille sijaintitiedustelun, ja kolme huumeenmetsästäjää seisahtuivat aution nakkikioskin vierustalle. Lämmin tuuli puhalsi miellyttävästi ja kantoi mukanaan ihmisten ääniä eri ilmansuunnissa sijaitsevista ”hieman” hintavimmista juottoloista.

Daniel ei ollut koskaan pitänyt tästä kyseisestä urbaanialueesta. Kadun oikealla puolella olevaa hiekkakenttää ympäröi epämukava kivimuuri, jossa joku oli kait joskus tasapainoillut itseltään niskat poikki ja vasemmalla oleva nurminen kallio oli yleensä täynnä joko konkreettista koiran paskaa tai niin kutsuttua abstraktia ihmispaskaa. Vihreä julkinen vessa oli myös aina epäkunnossa, mikä johti usein siihen, että yleinen pissapaikka sijoittui kauniin kirjaston takaseinustalle, mikä ei onneksi ollut tuholtaan historialliseen Alexandriaan verrattavissa, mutta vähintäänkin yhtä kulttuurillisesti loukkaavaa. Kaiken kaikkiaan Karhupuiston suurin ongelma oli siinä, että Danielin muistellessa siellä koettuja hauskoja ihmisiä tai puskapanoja mitään ei yksinkertaisesti juolahtanut mieleen.     

Helpotettuaan vuorostaan oloaan läheisen puun juurelle Illu aloitti huumevapaan elämäntyylin yksityiskohtaisen hehkutuksen jo kolmannen kerran. Nopeampaa kuin amfetamiini, euforisempaa kuin ekstaasi, syvällisempää kuin LSD, rennompaa kuin kannabis ja halvempaa kuin 2000-luvun alun Chessun punainen. Komparatiivit muuttuivat kuitenkin Illun kieliopillisessa ilmaisutavassa pian superlatiiveiksi, sillä seuraaviin kuvailuihin sisältyi sellaisia toteamuksia kuten: hulluimmat nousut auringon alla, miedoimmat laskut sitten alkoholittoman juhannuksen, paras fiilis vittu ikinä, itsemurhaa paljon parempi vaihtoehto, jokaisen taiteilijan erektioinspiraatio, kuorolaulajan itsetyydyttävä kreikkalainen muusa ja teinipojan ensimmäinen käteenveto.

Lopulta Daniel kyllästyi ja tiuskaisi:
– Pidä nyt vittu pääs kiinni! Ymmärrettiin jo!
Illu säpsähti ja vastasi hieman humalasta loukkaantuneena:
– Mä oon vaan niin vitun iloinen. Tää on niin mahtavaa, kun ei tarvi stressaa, että elämä voi valua pönttöön minä hetkenä hyvänsä. Parempaa kuin aamupaska! Chillimpää kuin Pornhubin ilmainen Premium Membership. Ihanampaa kuin pekonimunakas! 
Illun jatkaessa muusta maailmasta välittämättä Tara nauroi hevosen lailla ja Daniel ei voinut muuta kuin tuijottaa päätään pudistellen.

Ylistävä puhemontaasi katkesi vasta Illun vilkaistessa puhelintaan.
– Outoa, se pohti. – Pitäis olla täällä jo.
Olkansa yli vilkuileva Daniel muisteli ensimmäistä kohtaamistaan Enkelin kanssa, joka oli sattunut eräänä kemikaalienergisenä ja jalluntäytteisenä lauantai-iltana noin vuosi sitten. Siro ja kauniskasvoinen Kallioon eksynyt muukalainen oli päätynyt rummuttamaan Hovin vessanovea Taran ja Illun ollessa toisella puolella harrastamassa nenäimurointia. Oluen ja tupakan yhdistelmä oli kuulemma viimein päihittänyt Enkelin kolmen päivän ummetuksen, ja Taran kuvailemasta uikutuksesta päätellen myyrä oli kirjaimellisesti jo kurkistamassa. Ekstaasipillerin ja kolmen amfetamiiniviivan verran empatiaa tunteva Illu oli päätynyt avaamaan suljetut taivaanportit Taran vastalauseista huolimatta. Danielin viimein tullessa tarkistamaan tilannetta epämääräisten huutojen johdattamana häntä oli odottanut näky vaarallisen avonaisesta ovesta, vessanpöntöllä housut kintuissa istuvasta posliininaamaisesta Enkelistä, Enkelin reiden päälle sijoitetun puhelimen ylle kumartuneesta Illusta ja seinää vasten puristuneesta Tarasta, joka piteli nenäänsä kärsivänä ja naama vihreänä. Siitä asti Illu ja Enkeli olivat pitäneet yhteyttä. Etenkin kun Enkelin sädekehää koristi sivuammatti mitä parhaimpana huumekauppiaana.

Minuuttien kuluessa Tara istuutui tylsistyneenä hiekkaiseen maahan ja alkoi piirtää pienellä oksalla nuottiviivastoa. Daniel sytytti kolmannen tupakkansa.
– Soita sille, hän ehdotti ja potki maata kengänkärjellään.
IIlu huokaisi ja pudisti päätään:
– Sovittiin, että puhutaan ainoastaan Wickrissä viesteillä.
Maata yhä potkien Daniel totesi monotoonisesti:
– Pelkurit.
Tara tuhosi kiroillen kämmenellään hiekkapiirroksensa ja aloitti uudestaan.
Taas samanlainen ilta, Daniel mietti ja silmäili ympäröivää sydän-Kalliota.
– No lähetäänkö takas vaan Hoviin, kuului ehdotus jostain maatasolta.
Illu kohautti ärtyneenä olkapäitään.
– No en minä tiedä. Vituttaa, jos tultiin turhaan. Ei se oo koskaa tällee feidannu.
Daniel ei vaivautunut alkamaan väittelemään matkan suhteellisesta pituudesta. Mutta sitten…   

– And here you can see ihka oikean nistin luontaisessa olotilassaan, Tara selosti yllättäen David Attenboroughia matkien ja ponnahti jaloilleen.
Daniel käänsi päätään Taran osoittamaan suuntaan, ja toden totta kaksi hahmoa käveli silmiinpistävän ripeästi heitä kohti. Pidempi hahmoista oli kaljupäinen mies, joka ilmeisesti kiskoi sen perässä kompuroivaa naista käsivarresta. Korkokenkien kolina loi mielikuvia vääntyneistä nilkoista ja kantautuva kiroilu kieli kiireen tuomasta kärsimättömyydestä.

Parivaljakon lähestyessä Daniel mietti heissä olevan jotain tuttua, mutta tuo hento déjà-vu muuttui nopeasti inhottavaksi tunnistukseksi välimatkan ollessa enää vain muutaman metrin.
– Hei, skidit, antakaa tulta, Nisti käski huomatessaan silmäilevän kolmikon.
Pääkalloa muistuttavien kasvojen punoittavat silmämunat ja olemattomat pupillit tuijottivat kiivaasti. Daniel tunsi vastemielisyyden kuplivan mahassaan, mutta juuri kun hän oli vastaamassa, hengästynyt ja poissaoleva nainen tarrasi Nistiä olasta.
– Hei, mennään nyt äkkiä, Nistitär aneli pelokkaan kuuloisena ja vilkuili olkansa yli vainoharahaisen oloisena.
Kiivaan ärähdyksen saattelemana Nisti tuuppasi seuralaistaan, joka hoiperteli muutaman askeleen taaksepäin.
– Turpa kiinni, se tiuskaisi ja kääntyen takaisin kohti kulmaansa kohottavaa Taraa, niskojaan naksauttelevaa Danielia ja maahan tuijottavaa Illua se ärähti:
– Heittäkää nulikat nyt se spaddu!
Elämänkoulussa luokalle jäänyt lankaranne ojensi kämmenensä odottavasti.
–Vedä käte..., Daniel aloitti, mutta Illu keskeytti hänet kaivamalla ripeästi tupakan.
Vitun vässykkä, Daniel huusi päässään, mutta sanat jäivät silti äänihuulten tilannetajun rauhallisemmalle puolelle. Nisti nappasi tarjotun savukkeen ja Daniel oli varma, että se vain vittuilisi lisää.
– Kiitos paljon, kuuluikin yllättäen.
Sitten Nistin ilme rentoutui ja se tokaisi:
– Mukava huomata, että nuorisolla on vielä jotain käytöstapoja.
Sitten Nisti tarrasi Nistitärtä ranteesta ja jatkoi matkaansa kohti Helsinginkatua tupakkajämiä uikuttava nainen kannoillaan.

– Okay, that was weird, Tara sanoi ja tuijotti hämmentyneenä narkkaripariskunnan kaikkoavia selkiä. Daniel nyökkäsi hitaasti ja kääntyi Illun puoleen.
– Mä olin ihan varma, että se pöllii koko askin, hän totesi syyttävästi.
Illu kohautti olkiaan ja kaivoi puhelimensa jälleen taskustaan. Minuutit jatkoivat vierimistään, mutta juuri kun Daniel oli antamassa perääntymiskäskyn, näkyviin hoiperteli jälleen uusi siluetti. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut tuntematon tuttavuus. Vaaleat pitkät hiukset valuivat pitkin kaunista naamaa, jotka olivat jonkin punaisen nesteen sävyttämät.
– Ei jumalauta, onks toi Enkeli, Daniel huudahti ja ravisteli Illun olkapäätä.

Tara oli nopeilla jaloillaan ensimmäisenä haavoittuneen Enkelin luona ja auttoi sen varovasti puistokivetyksen reunalle. Sen oikeapuolinen naama oli verestäviä ruhjeita täynnä, turvonneen silmän yllä oleva kulma vuoti verta vuolaasti ja repeytynyt paita oli hiekan ja lian peitossa.
–Mitä vittua, Illu huusi järkyttyneenä.
– Kaks... vitun nistiä…mies ja nainen, Enkeli sopersi heikosti.
Tara kiljaisi, potkaisi nilkkurit jaloistaan ja säntäsi pikajuoksijan tavoin kohti Helsinginkatua. Daniel yritti huutaa sen perään, mutta turhaan. 
– Mä soitan ambulanssin, hän päätti määrätietoisesti ja alkoi näppäillä puhelintaan.
– Et vittu soita, Enkeli huusi äkkinäisesti ja huitoi kädellään heikosti.
Hämmentyneen huvittuneena Daniel laski puhelimensa ja ilmoitti:
– Ootko sattumoisin huomannut, että sulla on valunut puolet naamasta katukivetykselle, eli ehkä julkinen terveydenhuolto vois toimia tässä vaiheessa?
Enkeli vain puhdisteli päätään.
– Et soita… mä oon etsintäkuulutettu…
Daniel nosti kätensä taivaisiin ja kiroillen laittoi puhelimen takaisin taskuunsa.
– Mitä helvettiä oikeen tapahtui, Illu kysyi ääni väristen, istuutui huojuvan Enkelin viereen ja tarjosi tälle taskustaan löytämäänsä nenäliinaa. Painaen likaisen paperimöykyn vuotavaa kulmaansa vasten Enkeli ravisteli päätään. Verta roiskui pieninä pisaroina sinne tänne.
– No mitähän? Kusipäät halus ostaa huumeita. Päätti siten maksamisen sijaan hakata mut paskaks ja ryöstää kaiken. Vittu ois pitäny juosta pakoon heti, ku näin ne.
Ähkien Enkeli kaivoi taskustaan tupakka-askin, mutta voihkaisi huomatessaan, että sen sisältö oli vain murskattuja puruja ja repeytynyttä pahvia. Illu kaivoi omia taskujaan.
– Tässä, se sanoi ja ojensi yksinäisen savukkeen.
Enkeli kiitti hiljaisesti ja varovasti raotti huuliaan. Illu asetti tupakan puuttuvan etuhampaan tilalle.
– Kyllä sä nyt vittu jotain apua tarviit, Daniel ilmoitti vakavana.
Enkeli voihkaisi jälleen, mutta jatkoi vain päänsä pudistelua.
– Meen mun muijalle… se on sairaanhoitaja ja asuu tossa iha vieressä.
Daniel nyökkäsi hitaasti. Illu näytti siltä, että se ei tiennyt miten päin istua. Hiljaisuudessa kaupungin äänet valtasivat ympäröivän tilan ja ajan osoittaen täydellistä välinpitämättömyyttä tapahtuneelle väkivallalle ja sen seurauksille ihmisten elämässä. Vain humina oli pysyvää; se ja huominen krapula.
Lopulta Illu, joka oli tutkimaton ilme kasvoillaan silmäillyt kenkiään niiden tampatessa maata, kysyi melkein kuiskaten:
– Tää on nyt vähän noloa, mutta veikö ne siis ihan kaiken?
Hiljaisuus raamitti vastauksen kesäisen illan kankaalle kaupungin äänten kaikuessa viereisistä baareista, joiden asiakkaat olivat autuaan tietämättömiä verestä ja mustelmista.

Illu

Saatettuaan Enkelin muutaman korttelin päähän Illu ja Daniel sanoivat hyvästinsä tupakalta haisevalla rappukäytävällä. He olivat yhdessä tulleet siihen lopputulokseen, että olisi luultavasti kaikkien kannalta parempi, jos Enkeli menisi loppumatkan yksin väärinkäsitysten välttämiseksi. Pikaisten halausten päätteeksi Illu taputti veristä Enkeliä olkapäälle ja sulki ulko-oven sen kadotessa hissiin. Sitten he palasivat hiljaisuudessa Karhupuiston edustalle odottamaan Taran paluuta. Rojahtaen kivimuurin harjalle Illu painoi päänsä käsiinsä. Daniel istuutui myös ja haukotteli syvään. Kylmä kivimuuri oli ajan ja kaatuneiden juomien likaama. Tuossakin oli terävä uloke, joka oli varmasti repinyt joskus jonkun perseen auki.

Jalkojaan muurin reunalta heiluttaen Daniel pohti:
– Missähän se Tara kipittää…
Illu hieroi naamaansa ja veti syvään henkeä.
– Jaa-a, on varmaa juossut jo koko vitun Kallion ympäri. Toivottavasti löytää ne mulkut ja tappaa!
Daniel nyökkäsi merkitsevästi, mutta Illu ei ollut vielä lopettanut:
– Vittu mä en tajua miten näin voi käydä! Mikä saatana ihmiskuntaa vaivaa, että täällä voi olla olemassa tuollaista saastaa. Kuinka helvetin uskomatonta se on, että väkivalta on näin vitun yleistä maassa, jossa ei saa vittu kaljaakaan ostaa YHEKSÄN JÄLKEE!
Illu hautasi naamansa jälleen kämmeniinsä. Hän pystyi lähes tuntemaan Danielin polttavan katseen selässään.
Lopulta se kuitenkin lopetti tuijotuksensa ja huokaisten ilmoitti:
–Voisin polttaa pajarit.
Väristen Illu vain nyökkäsi vastaukseksi. Vetäen syvää henkeä Daniel kaivoi taskustaan jostain eduskuntavaaliehdokkaan mainoksesta tehdyn kyhäysalustan ja tupakka-askin. Laskien tarvikkeet viereensä muurille se aloitti vuosien varrella automatisoituneen esivalmisteluprosessin.

– Arvaappa, kuka tuli tänään Hesarilla vastaan, Daniel sanoi kaivaessaan tupakka-askista mausteelta tuoksuvan Minigrip-pussin.
Illu pudisteli päätään ja kysyi:
– Mitä vittua sä teit Hesarilla?
Daniel rypisti kulmiaan ja napsi pussista muutaman vihertävän möykyn.
– Virheitä…. mut törmäsin Lauraan, se vastasi uupuneesti. – Spottas mut kadun toselta puolelta ja juoksi kiinni. Vähä aikaa siinä juteltiin, mutta loppujen lopuksi tilanne pääty sitten siihen, että se heitti mulle kihlasormuksensa ja käski antaa Taralle vittuilun kera. Se siitä sopimisesta ja yhteen paluusta.
Illu henkäisi syvään myötätuntoisesti.
– Sillä lailla. Tara oli varmaan iha vitun ilonen?
Katkaisten tupakan ja lisäten puruja kyhäysalustalle Daniel kohautti olkapäitään.
– Paha sanoa, kun en oo maininnu koko asiasta.
Illun silmät laajenivat.
– Häh, miks! Pakkohan sun on!
Piilotettuaan laittomuudet ohitse ajavalta autolta Daniel odotti selustan olevan jälleen turvallinen ja ryhtyi sitten avaimen avulla sekoittamaan kyhäysalustalla tuoksuvaa epäterveellisen ja terveellisen sekoitusta.
– En mä oo vaa pystyny… sä et nähny viime viikonloppuna millaseks Tara meni, ku se näki sen vitun Juhon ja Lauran yhdessä. Tää sormus ois kaiken loppu ja mä… jotenki se on vaan niin vitun ilonen tänää, ni en haluis satuttaa. Tää ero ja kaikki muu paska… se on ollu niin vitun maassa ja tänään viimein… en mä vittu tiiä, en vaa haluu latistaa tunnelmaa.
Illu kohotti katseensa kohti pilvistä taivasta.
– On se silti väärin… loppujen lopuks mitä kauemmin epäröit sen vihasempi ja loukkaantuneempi se tulee olemaan.
Nostaen povitaskustaan pitkien rizzlojen paketin Daniel tuhahti:
– Vitut se mitään loukkaantuu. Sivuuttaa vaan ja jatkaa elämäänsä. Viittiks muute käärii filtterin?
Illu otti hiljaisuudessa vastaan vanhasta askista revityn paperisen palan ja väitti:
– Musta tuntuu, että sä vähä yliarvioit Taraa. Ei se oo niin vahva kuin luulet.
Daniel ei sanonut mitään, kun se otti vastaan valmiin pahvifiltterin, jonka se asetteli rizzlapaperin päähän ja alkoi täyttämään kääryleen loppuosaa.
Sitten Daniel jatkoi huokaisten:
– Sitä suuremmalla syyllä voin venata viel hetken. Turha tätä iltaa on nyt pilata.
Daniel viimeisteli höpöheinäpatukan sinetöimällä sen muutamalla kierroksella ja kaivoi sytkärin taskustaan.
– Kaikki on paskaa paitsi kusi, se julisti juhlallisesti.
Tuijottaen noihin syviin silmiin Illu kuiskasi:
– Miten sä jaksat aina ajatella kaikesta tolla tavalla?
Sytyttäen pyhän kasvin Daniel veti kaksi puff-puff.
– Pessimisti ei pety, se totesi kliseisesti ja puhalsi savut kohti taivaita.
– Niihän ne aikuset väittää, Illu huokaisi surullisena ja tuijotti paksua savua kaipaavasti.
Ei pety optimistikaan, hän ajatteli haikeasti.
…
Oikea keuhko rakasti kannabista. Se rentoutti, auttoi keskittymään ei-olennaiseen ja siirsi huolia muutaman tunnin päähän. Tämän lisäksi se oli terveellistä; puhdisti kehoa, paransi muistia ja huhujen mukaan tappoi syöpäsoluja. Tuntiessaan ensimmäisten höyryjen täyteläisen maun Oikea keuhko henkäisi tyytyväisenä ja nojautui mukavammin vihreälle riippumatolle.
– Keijo, kuului äkisti jostain läheltä. – Taasko sä saatana blaadaat!
Huokaisten Keijo käänsi kylkeään ja irvisti Vasemmalle keuhkolle.
– Ota iisisti, Kalle. Tää on vain ganjaa.
Siinä missä Oikea keuhko sai höpöheinästä kaiken sen ilon, mistä tuon ilon kokevat rastafarit aina julistavat, Vasen keuhko kuului siihen onnettomaan ryhmään, jolle budin negatiiviset vaikutukset olivat paljon vallitsevampia. Ahdistuneisuus, vainoharhaisuus ja epämukavuus; näitä tuntemuksia Vasen keuhko koki täyttyessään hampun hampuusista.
– Niihän sä aina sanot, Kalle ärähti. – Miten tässä voi ottaa rennosti, kun jo pelkkä passiivinen poltto saa mut pelkäämään oman mutsin soittoa. Ja mä helvetti oon 25-vuotias!
Vastaukseksi Keijo vain rämähti höröttämään sitä ikiaikaista naurua, johon vain THC:tä nauttineet keuhkot kykenevät. Ripaus tylsää ilmettä, sihaus monotoonista hihitystä ja hyppysellinen uneliaita silmiä. Kalle tuhahti ja yritti rentoutua. Ei noi normit vaa ymmärtäneet.
Pian kuitenkin hänen puhelimensa soi... eiku eihän se soinutkaan.

Tara

Ja tulevaisuuden unelmissa:

Tara Joelline tulisi kokemaan olevansa hyvä kansalainen. Hän maksoi veronsa, pyrki kohteliaisuuteen ja mieluummin puhui kuin nosti nyrkkinsä. Hän myös luki vähintään yhden romaanin kuukaudessa, yritti vähentää tupakanpolttoa ja toi kansalaisille iloa musiikillaan. Kuitenkin juuri tuona hetkenä ainoa ajatus hänen mielessään oli kysymys lyönnin ja potkun välillä. Taskuvaras oli osoittautunut nimittäin yllättävän vikkeläjalkaiseksi, mutta tuon ryökäleen viimeisin tiukka käännös oli koitunut kohtalokkaaksi, sillä kapea sivukuja ei johtanutkaan seuraavalle kadunpätkälle, vaan jonkin tuntemattoman vähittäiskaupan suljetulle lastauspihalle. Huomattuaan olevansa ansassa pikku rikollinen oli kääntynyt kannoillaan ja rynnännyt jahtaajansa kimppuun.

Pakojahdista hieman närkästynyt Tara Joelline päätyi valitsemaan potkun. Osuma leukaan sekä nuorehkolta vaikuttavan hyökkäävän miehen inertia saivat aikaan äkkinäisen putoamisen ja hetkellisen tajuttomuuden. Kiskaistuaan ruskean käsilaukun veltosta käsivarresta Tara soitti ensin poliisille ja seuraavaksi Lisalle.
– Hello, princess, hän aloitti puhelun. – Laukkunne on turvassa.
Vastaukseksi kuului naurun ja huolen sekamelskaa.
– Hei, totta kai mun oli pakko lähteä perään, Tara jatkoi nauraen. – Joo, oon täysin allright... odotan poliiseja ja tuun sitten back.
Suljettuaan puhelimensa Tara vilkaisi maassa makaavaa myttyä, joka oli siirtynyt tajuttomuudesta hiljaiseen voihkintaan.
– Not your lucky day, kid, hän huokaisi ja kaivoi taskumatin povitaskustaan.
…
Tara palasi Karhupuistoon huohottaen. Kovasta yrityksestä huolimatta hän ei ollut nähnyt vilaustakaan Nististä tai Nistittärestä. Illu huudahti tervehdykseksi. Daniel vilkaisi olkansa yli ja nyökkäsi kerran.
– Saatanan mulkut on vittu näkymättömiä, Tara huusi ja rämähti Danielin viereen.
– Noh, ainakin yritit, Illu lohdutti hellästi.
Daniel tarjosi Taralle tupakan, sytytti omansa ja totesi:
– Ne oli selkeesti jotain supernistejä.
Sitten se räjähti hervottomaan nauruun.
– Mitä sä oot vetäny, Tara kysyi puoliksi hämillään ja puoliksi uteliaana.
– Pilveä, Daniel vastasi ja hymyili leveeeeeeääääääästi.
– No shit, Tara naureskeli ja tuijotti ystävänsä uneliaita silmiä.
– Mitäs me nyt sitten tehdään, Illu keskeytti ripeästi.
Tara kohotti olkapaitaan ja ilmoitti:
– Mä ainaki vedän linkut tässä ja nyt.

Hän toimi ripeästi, vilkaisi ympärilleen vain kerran muodollisen varovaisuuden tähden ja kumartui Illun reidellä tasapainoilevalle puhelimelle. Noin kaksi sekuntia kestävä nuuskaus oli ohi noin kahdessa sekunnissa.
Irvistäen ja nenäänsä hieroen Tara kärvisteli:
– Vieläkin pistää kuin ampiainen.
Daniel oli selkeästi aikeissa sanoa jotain, mutta Illu ehti ensin:
– Yritetäänkö vielä, se älähti.
Yhä nenäänsä pidellen Tara kysyi:
– Niin mitä? Ryhmäseksiä?
Danielin tupakka melkein lensi tämän suusta pakonomaisen pärskähdyksen tähden. Huokaisten Illu jatkoi:
– Vaikka kuulostaakin houkuttelevalta, niin tarkotin kyllä tätä vitun hyvin alkanutta säätämäistä.
Päätään pudistellen Daniel kysyi:
– Mä en helvetti ymmärrä, miks oot näin kikseissä huumeiden ostamisesta, vaikket ite vedä mitään?
Illu kohautti olkapäitään ja sanoi pienellä suomiaksentilla:
– Living vicariously?
Daniel näytti kummastuneelta.
– Mitä, se ihmetteli.
– Meinaa asioiden kokemista muiden ihmisten kautta, Illu selitti tyytyväisenä. – Opin ton sanan pari päivää sitten.
Daniel sulki suunsa. Tara vislasi vaikuttuneena, mutta totesi sitten:
– Hey, vaikka mun sielu kaipaa naksuja edelleen, niin Houston in Junkiewille, we have a huge ass problem, sillä jos et muista, niin meijän kaunis luukkumme vuotaa verta varmaa jokasesta reiästä sen kehossa.
Illu keinutteli niskojaan välinpitämättömästi.
– No aina voi koittaa selata Lautaa.
Danielin kyyninen naurahdus kaikui yössä.
– Koska sehän on ollut aina niin vitun luotettava huumeiden lähde, se kivahti. – En vittu ees muista, milloin viimeks sieltä ois tullu jotain ilman kusestusta.
Henkäisten syvään Illu kysyi närkästyneenä:
– No mitä helvettiä me sitte tehdään?
Hypäten kivimuurille Daniel imi keuhkonsa täyteen ilmaa ja huusi niin kovaa kuin kykeni:  
– Juodaan kaljaa!
Sitten se jatkoi hieman hiljaisemmin:
– Mut ai niin! Sitäkään paskaa ei ole!
Tara ja Illu vilkaisivat toisiaan, mutta he päättivät yhteistuumin pysyä hiljaa.

– No mennään nyt ainaki takas baariin, Tara sanoi hetken päästä. – Kysyn Larilta missä ne menee, ja katellaan sitten mitä tehdään.
Illu nyökkäsi hitaasti. Daniel pysyi hiljaa, muttei kieltäytynyt.
Tara tuijotti ystäviään kädet puuskassa, veti sitten syvään henkeä ja kajautti ilmoille:
– No niin, you fucking pansies, nyt vittu loppu tää murjottaminen!
Kiskoen Illun pystyyn ja tönäisten Danielia turhankin lujaa Tara kiljaisi seuraavaksi:
– Tänään biletetään, koska rock 'n' roll!

Tanssittaen Illua toisella kädellään Tara valitsi puhelimestaan Def Leppardin Pour some sugar on me -kappaleen, ja ensimmäisen pommin kajahtaessa julisti:
– Järjestä en tiedä, mutta piriä ainaki on, joten kaikki ei voi olla iha perseestä!
Tämä sai Illun viimein nauramaan ja se teki iänikuisen rauhanmerkin sormillaan.
– Ei anneta tän pilata meijän koko iltaa, Tara jatkoi sanomaansa. – Kuka julkeaa väittää, ettei meillä vois olla enää hauskaa. Fuck that and fuck you and let’s go motherfuckers!
Pienen hymyn saattelemana Daniel laittoi kädet taskuunsa.
– Selvä, selvä! Juokses nyt sitten neiti pikajuoksija edellä ja johdata meidät jonnekin, mistä saa kaljaa.
Ovelasti hymyillen Tara kääntyi kohti kotikatua.
– Ei meijän ny iha baariin asti tarvi mennä, hän totesi ja kaivoi taskustaan yksinäisen Koffin. Kierrättäen suusta suuhun metallista tölkkiä kolme hahmoa lähti taivaltamaan kohti paskaa musiikkia, vielä paskempia ihmisiä ja paskanvarmaa krapulaa.
Alkaneen seikkailu

n kuitenkin pysäytti Taran kauas kantava huudahdus:
– Ei vittu, missä mun kengät on!?