Kappale 3.

Kappale 3 – Kaiken kokoinen kateus

Daniel
Daniel astui Kalliohoviin ensimmäisenä. Päihtyneiden ihmisten sekasorto iski välittömästi vasten hänen aistejaan. Siellä täällä eri humalatasossa olevat viikonloppuviilettäjät huusivat, nauroivat ja kilistivät tuoppejaan. Jossain joku puhui sivistyneesti politiikasta kiusallisen hikan säestämänä, jossain joku toi mielipiteensä selkeästi julki hallituksen uudesta päätöksestä ja jossain joku katseli viereisessä pöydässä olevaa viehättävää vastasukupuolen edustajaa, muttei löytänyt tarvittavaa rohkeutta lähestyä. Tavanomaisen baariskeeman kruunasi liian kovalla soiva nykyaikainen musiikki ja rikkinäistä jukeboksia armottomasti sormittava promillesankari, joka ei saanut kappalettaan millään soimaan, vaikka se olikin ihan ”sairaan hyvä biisi”.

Taran ja Illun jäädessä juttelemaan tutun lihakimpaletta muistuttavan järjestyksenvalvojan kanssa Daniel käveli rutiininomaisesti baaritiskille ja tilasi perussuomalaiseen tapaan hanakolmosen, jonka Veronica ojensi hänelle sympaattisen hymyn saattelemana. Mainittakoon, että tuo punatukkainen nainen oli aina viehättynyt Danielia kaikessa tatuoidussa kauneudessaan, ja sen hiuksiin somasti sidottu musta huivi korosti pin-up tyylistä pukeutumista, joka sopi surrealistisen kauniisti ympäröivään Tartarokseen. Ruusu katukivetyksessä tai jotain sinne päin. Veronicalle flirttailevasti hymyiltyään Daniel kääntyi etsimään tuttuja kasvoja. Vaikka Hovi oli kaikessa kaatopaikkamaisuudessaan yliannostus jopa rappioromantiikan mittapuulla, kaikki perjantaiset tiet tuntuivat silti johtavan sinne historiallisen Kooman tavoin. Joku oli aina polvistuneena kuninkaan eteen melankoliaritareiden pyöreässä pöydässä.

Danielin suureksi yllätyksettömyydeksi ei mennyt montakaan tuoppisekuntia, kun hän jo huomasi tutun lierihattuun kiinnitetyn punaisen sulan heiluvan ikkunaa vasten olevan kulmapöydän edustalla. Pölyinen musta pikkutakki kimmelsi himmeän valaistuksen loisteessa ja terävistä kädenliikkeistä päätellen Lari oli tapansa mukaan tuomassa julki hyvin selkeästi mielipiteensä joko huumausaineista tai politiikasta kaikessa rasvatukkaisessa baarifilosofisessa profeettamaisuudessaan. Messiaan toinen nokittaminen suoraan kahdeksankymmentäluvulta karanneena olomuotona.

 Pujoteltuaan läpi ihmisääniaaltojen Daniel tökkäsi Laria selkämykseen.
– Dani, kassatyöhön kyllästynyt kassatyöntekijä huudahti iloisesti käännyttyään.
– Tällä taas, Daniel totesi ja vastasi lempeään kädenpuristukseen. – Mä kaipasin sua tänään Ärrällä.
Larin kauniit säihkysilmät välkkyivät viikonloppuelämän lianneen naaman keskeltä. Luisevat sormet puristivat omenasiideripulloa ja pitkät jalat vaihtoivat painopistettä alituiseen.
– Hyi helvetti, älä muistuta mua duunista nyt, se huudahti kovaan äänen ja napsautellen sormiaan musiikin tahdissa jatkoi:
– Keikka veny eilen vähä liian myöhään, joten tää aamu oli pyhitetty saigonille.
Hymähtäen Daniel iski ystävälleen silmää ja naurahti:
– Prioriteetit kohallaan kuten aina?
Kohottaen juomansa Lari vastasi:
– Totta vitussa! En mä nyt kelannu Ärrällä mun loppukapitalistielämää viettää, usko tai älä!   

Danielin ja Larin jatkaessa yleisten kuulumisten vaihtamista Tara ja Illu saapuivat hyväntuulisesti tarpoen kädet toistensa olkapäillä. Larin rientäessä tervehtimään uusia tulokkaita Daniel kääntyi muiden kulmapöydässä istuvien pariin.

– Pitkästä aikaa, mussukka, Lilli huudahti hypätessään Danielin vastahakoiseen syliin.
Tuon dramaattisen tervehdyksen seurauksena Danielin 3,80 € maksanut hanakoff läikkyi osittain lattialle, mikä aiheutti hänessä lievää verisuonten pullistumista. Tämä oli kuitenkin melkeinpä säännönmukaista Lillin kohdalla, joten Daniel tyytyi vain nopeaan tervehdysvälinpitämättömyysetikettiin ja ripeästi istuutui tyhjälle penkille. Vastapäätä istuva Joni ojensi hymyillen nyrkkiään ja hän vastasi siihen omilla rystysillään.
– Mitäs sun iltaan, Daniel kysyi Jonin alkaessa käärimään purutupakkaa.
Heidän vieressään Tara horjahti vasten viereisen pöydän selkänojaa jälleennäkemisestä hurmioitunut Lilli kaulassaan, ja Illu lähti kävelemään Larin kanssa kohti pelikoneita hilpeä ilme kasvoillaan.
–Samaa vanhaa, filtteriä huuliensa välissä puristava suu totesi ja kilautti oluttuoppia pitkällä kynnellään.
Jonissa oli jotain tiettyä 60-luvun hippiviisautta. Ääripasifistiksi itsensä ristinyt AllStarsit jalassa matkaava maailmankansalainen oli muutama viikko sitten palannut kahden kuukauden Kaakkois-Aasian erakkovaellukselta ja pähkinän väriseksi ruskettunut iho korosti sen sinisiä silmiä näyttävästi. Sekoitus rentoa elämänasennetta ja synnynnäistä karsimaa teki Jonista miellyttävän nousuhumalakumppanin ja seuraavan aamun krapulaturvan, mutta tietty selittämätön suuntaristeys oli aina luonut pienen kuilun tuon Morrisonin näköisen Kallion kasvatin ja muiden ihmisten välille.

– Joko on seuraava reissu suunnitteilla, Daniel jatkoi tuoppiaan tyhjentäen.
Joni hymähti ja asetti käärityn tupakan korvansa taakse.
– Kyllähän mä oon jotain funtsinut. Varmaan kesän vietän nyt Suomessa, mutta viimeistään sitten syksyn jälkeen nokka kohti Etelä-Amerikkaa tai jotain sen suuntaista.
Daniel nyökkäsi sanomatta mitään.
– Vappu ­ja taiteiden yö. Ne on aika hyvät ääripäät sille, kuinka kauan täällä perseessä jaksaa hengata, Joni selitti, asetti käärityn tupakan korvansa taakse ja hymyili leveästi. Daniel avasi suunsa kysyäkseen jotain, mutta…            

Tara

Tara romahti Jonin viereen kovaäänisen kiljahduksen saattelemana Lillin lähdettyä ostamaan uutta juomaa.
– Mitä maailmanmatkaaja, lyhyeen nahkahameeseen, punaisiin nilkkureihin ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut rokkitähteyden tavoittelija hihkaisi iloisesti. 
– Mitä pirimuija, Joni vastasi matkien Taran leukojen lonksumista.
Heidän välillään oli aina tuntunut esiintyvän tiettyä saman aaltopituuden harjalla ratsastamista ja Tara koki Jonin olevan täydellinen esimerkki siitä, kuinka elämässä pystyi kulkea omia polkujaan taipumatta yhteiskunnan 8–16-työpäiviin ja muuhun vapaudenriistoon. Vuosien päästä korkeakoulutetut johtajat olisivat edelleen yhtä onnettomia ja Joni yhtä onnellinen kouluttamattomana työttömänä.
– Mites musisointi, Joni tiedusteli nyrkkiinsä nojaten.
Tara kohautti olkiaan välinpitämättömästi.
– Siinähän se. Kotona poppia, sydämessä jazzia. Fucked up all year ’round. Mites sulla?
Joni kallisti päätään ja siveli leukaansa.
– Noh, akkari mulla on aina reissussa mukana, mutta muuten vähä jääny bändihommat. Tara naurahti ja löi kämmenensä yhteen.
– Kuka sellasia ees tarvii, hän huudahti ja tuuppasi Jonia olkapäähän.
– Nuoret aloittelevat artistit, Daniel kailotti sarkastisesti pöydän yli.
Tara nosti keskisormensa ja Joni nauroi hyväntuulisesti.
– Bändeistä puheenollen ehtiks Lari jo sanoo, et ne saa levytyssopparin?
Tara melkein tukehtui juomaansa.
– Say what! Nehän on punkvitunbändi!
Joni vain kohautti olkiaan.
– Näin Lari kertoo.
Päätään pudistellen Tara tuijotti juomaansa.
– Tääkin tais olla yks niistä bändeistä, jotka ei vaan sopinut sulle, Daniel sivalsi.
– Haistappa vanhaa vaginaa, Tara totesi enemmänkin tavasta kuin suuttumuksesta.
– Sun sanat, ei mun, Daniel vastasi omahyväinen ilme kasvoillaan.
Vetäen syvään henkeä Tara avasi suunsa iskeäkseen samalla mitalla takaisin, mutta särkyvän lasin räsähdys ja lähes samanaikainen kimeä kiljahdus keskeyttivät hänen kostotoimenpiteensä. Suhteellisesta tavanomaisuudesta huolimatta nuo kaksi riitasointuista ääntä onnistuivat vangitsemaan baarimiljöön huomion, ja myös Tara huomasi osallistuvansa tähän kollektiiviseen sivuvilkaisuun.

Baaritiskin vieressä silminnähden ylipainoinen mies pyyteli anteeksi väistämätöntä törmäystään, kun vapaat neliömetrit olivat käyneet liian vähiin. Trimmatulla parralla varustettu langanlaiha ruutupaitainen nuorehkon oloinen miespoika taas rauhoitteli vuorostaan selkeää yöruokailijaa punaisen rusetin ja henkseleiden heilahdellessa.
– Mä oon niin pahoillani, isompi kaveri huudahti jo toistamiseen.
– Hei, ei mitään ongelmaa. Sellasta sattuu, hipsteriotus rauhoitteli. – Tuu käymään mun kaa tupakalla niin saat tasattua sykkees. 

Seuraten eriparikaksikon kulkua Tara pyöritti päätään.
– Kallio on muuttunut, hän totesi huokaisten. – Ennen täällä sai rehellisesti turpaan, mutta nykyään kaikki vitun keijukaiset on vallanneet koko laitoksen.
Joskus kauan sitten Vaasankatu oli tosiaan tuntunut kuuluvan täysin vain vanhan kansan stadilaisille ja niille rohkeille sieluille, jotka kokivat tarvetta pukeutua nahkatakkiin ja bootseihin. Ikävä kyllä pahanmakuinen kalja oli pikkuhiljaa vaihtunut johonkin pienpanimon porkkanalaageriin, hieltä ja lakalta haisevat rokkarit mansikalta tuoksuviin poliittisesti aktiivisiin nuoriin ja stadilaisuuden nimeen vannovat urbaaniritarit johonkin vitun ulkopaikkakuntalaisiin.
– Vässykät ja vegaaniset vegenakit vittuun mun räkälästä, Tara julisti nauraen ja tempaisi Jonin kainaloonsa.
He kilistivät tuoppejaan samaa läikkyvää säveltä edustaen.
– Vitut täällä on mikään muuttunut, Daniel lohkaisi flegmaattisesti. – Samat naamat tekemässä samoja vanhoja juttuja vuosista toiseen. Ainoa ero löytyy lahkeiden koosta ja rumista parroista.
Tara huokaisi ja katse katossa kysyi:
– Pitääkö aina väittää kaikkeen vastaan sinä vitun vastarannan nenäkäs vitun epäsiisti kiiski?
Olkiaan kohauttaen ja varmana mielipiteensä oikeudesta Daniel oli juuri nousemassa tupakoimaan, kun Lilli säntäsi sen viereen hihittäen.
– Mä oon niin kännissä, se ilakoi ja läikytti viiniään Danielin syliin, joka hypähti kiroillen kauemmas.
Tästä näystä erittäin ilahtuneena Tara huusi:
– Hey, sister, same here! Kuis sattukaan!
Lilli hurrasi kimeästi ja he läimäisivät kämmenensä yhteen. Daniel pyöritteli silmiään, mumisi pahantuulisesti ja pyyhki paitaansa aggressiivisesti. Joni vihelteli ja ryhtyi käärimään uutta tupakkaa. Rauhoituttuaan Lilli kysyi:
– Mitä me tehään tänää?

Ponnahtaen jaloilleen Tara levitti kätensä ja oli kertomassa selkeän suunnitelmansa, kun… 

Illu
Illu palasi yksin pelikoneilta voitettuja kolikoita laskien. Lari oli höpissyt jotain uudesta lonkerosta ja jäänyt odottamaan jonon hännille. Tara kääntyi häntä kohti saarnaajan tavoin ja julisti kulttimaisesti:
– Rauhaa ja rataa sekä vitusti bisseä ja huumeita!
Illusta koostuva seurakunta huudahti vastaukseksi:
– Aamen, jumalattareni!
Naureskellen hän lainasi naapuripöydästä halvan näköistä nahkapallia ja istuutui pöydän päähän.
– Mutta vain kaljaa mulle, Illu lisäsi nopeasti ja nyökkäsi Jonille tervehdykseksi sekä vilkutti Lillille, joka vastasi miellyttävällä hymyllä.
Illu ei kuitenkaan ehtinyt rentoutua, kun Daniel ahtautui Lillin ohi ehkä turhankin kovakouraisesti ja ojensi tuoppinsa hänelle.
– Vahiks tätä, jos käyn puuteroimassa mun nenää, se kysyi matalalla äänellä.
Illu vilkaisi ympärilleen. Tara ryhtyi selittämään Jonille jostain uudesta kuumasta gimmalaulajasta ja Lilli selasi puhelintaan humalaisen oloisena.
– Mä voisin tulla messii. Ihan siis seuraks vaan, hän sanoi hitaasti.
Daniel kohotti kulmaansa.
– Älä nyt oikeesti ala leikkimään tulella. Joka kerta sun retkahdukset on kummiski alkanu samal taval.
Illu kohautti olkiaan ja muistutti:
– No mut nyt mä oon ollu katkolla. Kyl mä kestän. Ja sitä paitsi tää on vaa hyvää treeniä.
Daniel näytti hetken vaivautuneelta, mutta huokaisi lopulta.
– Godspeed sitten vaan, se hymähti.
Vanhalle vitsille hörähtäen Illu joi ison kulauksen juomastaan, pyyhki suupieliään ja nousi päättäväisesti.
– Godspeed to us, hän totesi ja yhdessä he lähtivät kohti vastakkaisella seinustalla olevia jo niin tutuksi tulleita saniteettitiloja.

Kalliohovin eritealueet olivat mielenkiintoinen sekoitus odotuksia ja epäuskoa. Vanhalta virtsalta haisevan lattian kruunasi yksinäinen nestesaippua lavuaarin reunalla ja siellä täällä muurahaisen tavoin vilisevät käytetyt nuuskat. Miesten vertailevia katseita usein pohjustivat paineistettu lorina ja kiusalliset keskustelut illan kulusta ja humalatasosta. Illu ja Daniel hivuttautuivat ahtaaseen vessakoppiin ja sulkivat kolhuja sekä lommoja täynnä olevan oven perässään. Illun nojaillessa vasten ohutta seinää Daniel kyykistyi pöntön kannen eteen.

– Kerroin tästä jo Taralle, mutta arvaappa keneen törmäsin eilen, Illu aloitti rauhallisen nakuttelun lomassa.
– Faijaas, Daniel vastasi tietäväisesti.
– Jep, Illu huokaisi ja alkoi rullata Danielin ojentamaa seteliä. – Vuosia menny ja reagoin silti ihan samal taval kuin aina ennekin. Ahisti vaan niin vitusti. Mä en oikee tiiä… mitä mun pitäis tehdä…
Danielin kohotti katseensa ja sen silmät tuntuivat porautuvan epämiellyttävän syvälle. Illu tunsi itsensä hetkellisesti alastomaksi.
– Unohtaa, Daniel sanoi lopulta ja asetti korttinsa takaisin puhelimensa kuoritaskuun. Sitten se nappasi käärityn setelin Illulta ja kumartui.
*SISÄÄNVETO*
– Oiskin niin helppoa, Illu pohti väsyneesti. – Mieli sanoo toista ja tunteet toista.
 Nenäänsä hieroen Daniel vain nyökkäsi hitaasti ja muistutti:
– No mut tärkeintä on, ettet vedä huumeita. Tiiät kyllä itekki, ettei sulla oo niiden kaa mitään jarruja.
Illu huokaisi syvään.
– Niinpä, hän totesi hyvin itsetietoisesti, samalla kun Daniel ryhtyi valmistelemaan itselleen toista hörhöviivaa.

Heidän palatessaan muiden luo Tara esitti räikeät vastaväitteet huomatessaan Danielin niiskuttavan nenän.
– Sinä kiero patriarkaalinen toksinen petturi, se tuomitsi kovaan ääneen.
Syyttömyyttään julistaen Daniel väisti tupakoimaan suuntaavia Jonia ja Laria, istuutui takaisin paikalleen ja hieroi sieraimiaan.
– Missäs te kävitte, Lilli kysyi merkitsevästi.
– Vetämässä huumeita, Daniel vastasi tylsästi ja ojensi Minigrip-pussin Taralle pöydän yli mahdollisimman näkyvästi.
Illu ei voinut välttää vaivautumasta Lillin tiukan katseen alle.
– Mä luulin, että tollasii lapsellisia juttuja ei enää harrastettaisi, se tuomitsi.
Daniel kumartui lähemmäs ja sihisi:
– Mut mehän ollaankin n-i-s-t-e-j-ä.
Lilli huokasi syvään ja käänsi katseensa Illuun.
– Eikö sunkin oo pitäny lopettaa jo joku sata kertaa, se tiuskaisi pettyneenä.
Laskien katseensa Illu vastasi hieman kiemurrellen:
– No en mä ookkaa mitää vetänyt… ihan vaa kaljalinjalla.
Lilli jatkoi tuijotustaan.
– Ai ihan muuten vaan menit vessaan mukaan, se kysyi epäuskoisena.
Kun Illu ei saanut enää sanaa suustaan Lilli vain huokaisi turhautuneena.
– Ei se oo normaalia, että täytyy joka viikonloppu vetää kamaa.
Illu kaivoi puhelimensa yrittäen paeta tilannetta kaikin mahdollisin keinoin.
– Muttaku mä en oo vetäny mitään, hän vakuutteli ääni vailla voimaa ja ehkä enemmän itselleen kuin muille.
Ennen kuin Lilli ehti vastata, Daniel huudahti ärtyneesti väliin:
– Jätä se rauhaan! Ei se oo mitään väärää tehny! Ja vaikka oliskin, ni jos et oo elämässä koskaan tunkenu ittees muuta kuin alkoholia ei sulla oo mitään oikeutta arvostella asiasta, josta et tiiä hevonvittuakaan.
Kiitos jumala, Illu ajatteli helpottuneena ja katseli Danielia ihaillen.
Lilli pudisteli vain päätään ja palasi puhelimensa pariin. Hiljaisuus oli hetken käsin kosketeltava. Illu olisi halunnut sanoa vielä jotain; kivahtaa Lillille, että tuollainen syyttely ei ollut todellakaan soveliasta.
Mutta hän ei ollut Daniel.
– Vittu mä haluun olla enemmän sekasin, Illu älähti ja lähti ripeästi harppoen kohti baaritiskiä sekä lisääntyvän humalan tuomaa turtumuspelastusta.
Hän ei edes kuullut, kun Tara nosti viimein päänsä pöydän alta ja sen uutukaiset valkoiset viikset saivat Danielin purskahtamaan hervottomaan nauruun.

Tavanomainen perjantai toteutui muuten tavanomaisten sääntöjen ja senttimäärien mukaan. Ajan kuluessa hymykuopat kasvoivat ja naurut räkäistyivät. Siinä missä 18-vuotiaat uhkuivat elämäniloa ja uutuudenviehätystä, ammattilaiset tutkivat tyhjeneviä tuoppejaan pohtien, miten joskus kauan sitten vain muutama kulaus oli riittänyt pistämään pään ihan tillintallin. Ajan mittaan baarityöntekijät kyllästyivät asiakkaiden iänkusisiin tyhmiin kysymyksiin, siellä täällä olkapäät alkoivat lyyhistymään, keskimääräinen tupakkakulutus lisääntyi huomattavasti – myös lopettaneiden keskuudessa – ja joku itki rakkaudesta, joku raivosi rakkaudessa, joku kirosi rakkautta ja joku rakasti juomista.