Kappale 2.

Kappale 2 – …silmukat…Aika-

Daniel
– Suurempi, Daniel arvasi itsevarmasti ja läiskäisi ruutukutosen patavitosen päälle.
– Suurempi, Tara toisti kaikuna hetkeäkään epäröimättä.
Pöytään isketty herttakakkonen sai Danielin tuulettamaan nyrkillään. Lattialla kyljellään makaava Tara kohautti olkapäitään välinpitämätöntä esittäen, siirsi kiertyneet kortit sivuun ja kysyi:
– Nelosen kerroin?
Danielin nyökättyä Tara ryhtyi kuuliaisesti suorittamaan kahdentoista Koff-huikan häviörangaistustaan.            
– Sä oot sitten ihan tosissaan päättänyt, ettet anna mun juoda tässä pelissä ollenkaan, käsivartensa sohvan selkänojalle levittänyt Daniel piikitteli.
– Ja siis älä käsitä väärin, hän jatkoi kämmenensä kohottaen. – Kyl mä nautin sun kitumisesta, mut jumalauta muija on jo pelottavan masokistinen!
Keskisormeaan väläyttäen Tara pyyhki suupieliään ja haastoi:
– Oh, my dear, sarkastinen ystäväni, kuka onkaan juomapelien todellinen voittaja? Hän, joka juo eniten, vai hän, joka kusee vähiten?
Lempeästi tuhahtaen Daniel sytytti tupakan ja totesi:
– Ei ainakaan hän, joka arvaa aina suuremman.

…

Noin tunti sitten Daniel oli kääntänyt avainta vuosien kuluttamassa lukossa ja astunut eteiseen narisevan oven saattelemana. Musiikki, joka oli määrätietoisesti kasvanut kovemmaksi porrasaskelten tahdissa, peitti alleen kumahduksen ja kolinan Danielin pudottaessa muovikassin valkoiselle puulattialle. Lenkkarit jalastaan potkaisten hän oli hieronut kämmeniään. Korkeakattoinen kolmio oli löyhkännyt tavanomaiseen tapaan tupakalta ja kuivuneelta alkoholilta. Tara oli maannut olohuoneen lattialla silmät suljettuna ja raajat X-asennossa. Kuulemma musiikin kuuntelu lattialla lähenteli joogan tehokkuutta päivittäisenä heräämisrituaalina.

…

– Isompi, Tara kuulutti aloittaessaan uuden kierroksen.
Pohjakortiksi nostettu ruutukakkonen peittyi herttarouvan alle terävän läiskähdyksen saattelemana. Hymähtäen omahyväisesti Daniel arvasi:
– Pienempi.
Pataseiska sai aikaan lähes äänetöntä kiroilua vastapelaajan suunnalta. Tätä seuranneen ristikutosen tuoman häviön moukaroimana Tara mutisi jotain kusella käymisestä ja lattialta ketterästi nousten suuntasi eteiseen silkkisen aamutakin helmat hulmuten. Daniel katsoi sen perään hetken mietteliäänä, karisti tupakkaansa ja sormeili taskuaan.

…        

Asteltuaan Taran yli sen suurempia varomatta Daniel oli napannut kaukosäätimen ja hiljentänyt musiikin kerrostalosääntöjen mukaiseksi. Lattialle pesiytynyt Tara oli avannut silmänsä, vetänyt syvään henkeä ja julistanut rauhallisesti:
– Neumann sanoi kerran haastattelussa 80-luvulla, että ihmisen suurin synti absolutismin jälkeen on musiikin katkaiseminen kesken biisin.
Daniel oli istahtanut harmaalle sohvalle, asettanut jalkansa puolialastoman 23-vuotiaan päälle ja vastannut:
– Muistaakseni siinä samaisessa haastattelussa se mainitsi myös, että hevonpaska näkyy naamasta ja kuulostaa Dingolta.
– Vääräuskoinen, Tara oli todennut ja asettanut kädet ristiin rintojensa päälle. – Palat vielä Poptallican ja Popedan helvetissä.

…

Arvattuaan jälleen onnistuneesti Daniel purskahti nauruun Taran epätoivoiselle ilmeelle. Aikaisemman mallin mukaan seuraava kortti toi mukanaan yksinäisen herttaässän ja tuskanhuutojen tulvan. Kiroten koko pelin syvimpään muminaräppihelvettiin Tara aloitti kolmenkymmenenkuuden huikan urakkansa vilunkipelistä sekä painetuista korteista sihisten, ja Daniel ei pystynyt lopettamaan nauruaan. Kolmannen Koffin tyhjennyttyä Tara röyhtäisi katarttisesti ja Daniel osoitti peukaloetusormiyhdistelmällä kunnioituksensa.
– Mitä jos pikkuhiljaa lopeteltais, Tara ehdotti vatsaansa pidellen ja rintalastaansa takoen.
– Tää pakka loppuun vielä, Daniel vastasi uuden tupakan sytyttäen. – Täytyy sun nyt edes kerran voittaa.

…

– Muista sitten mainita mutkin, Daniel oli kiusoitellut edelleen lattialla makaavan Taran intohimoiselle elämänkertamuistelmien suunnittelulle. Se oli vain nyökkäillyt ja valmistautunut sulkemaan silmänsä uudestaan, mutta Daniel oli kumauttanut Taraa kantapäällään kylkeen.
– Ennen kun vaivut takaisin transsiin, niin lisää elämänkertaas vielä se, kuinka täysin omin avuin nousit pistämään jääkaappiin meidän juomat, jotka Saint Alcohol Daniel niin kiltisti kaupasta tänne toi.
Vastaukseksi Tara oli vain kierähtänyt sulavasti Danielin kantapäiden alta ja ponnahtanut jaloilleen.
– Tiiätkö mistä muusta haluisin kirjoittaa mun muistelmissa, se oli arvuutellut kävellessään eteiseen ja napatessaan muovikassin lattialta.
– Kerrot kuitenkin, Daniel oli vastannut terävästi ja napannut ketterästi huoneen poikki heitetyn oluttölkin.
Survottuaan muovikassin sellaisenaan jääkaapin tyhjään vihanneslaatikkoon Tara oli kera tyydyttävän sihahduksen avannut omansa. Kurlaten se oli osoittanut ikkunaa.
– Viehättävä ikkunanaapurimme valitettavasti laskee aina kaihtimet vaihtaessaan siveellisesti vaatteitaan. Jonakin päivänä se kuitenkin vielä unohtaa tehdä sen, ja mä sekä mun nykyinen sinkkuus aiotaan olla silloin onnekkaasti paikalla iloitsemassa täysin sydämin ja hormonein.
Hypäten Danielin viereen sohvalle Tara oli säilönyt oluen reisiensä väliin ja kaihoisasti ikkunaa kohti kääntyen todennut:
– Eilenkin mä tuijotin sinne ikuisuuden. Mä oon sen ikioma stalkkeri tästä ikuisuuteen.

…

Voitonriemuisasti hihkuen Tara heilutti käsiään ruutukuningattaren seuratessa patakymppiä. Huokaisten Daniel kurotti kohti pakan viimeistä korttia. Tara kumartui lähemmäs keskittyneen ja jännittyneen oloisena.
– Pienempi, Daniel totesi täysin varmana.
Patakuningattaren kääntyessä näkyviin hetkellinen hiljaisuus oli lähes käsinkosketeltava. Sitten Taran alkukantainen kiljaisu kaikui pitkin olohuonetta.
– Vittu viimein, se hihkaisi silmät leimuten ja rupesi kysymättä laskemaan kortteja.
– Uskomatonta, Daniel pilkkasi ja helisti käsiään. – Tältäkö häviö siis tuntuu?
Hilpeänä ja omahyväisesti myhäillen Tara sivuutti Danielin härnäyksen ja laski:
– 10 kertaa 4 on 40 ja 40 plus 10 on 50. Anytime you're redy, loser!
 Uuden tölkin avaten Daniel pyrki ottamaan mahdollisimman suuria huikkia.

…

Gyno oli saanut osakseen lähes refleksinomaista silitystä sen käpertyessä sohvalle vasten Danielin reittä. Perhetutulta saatu upean pöyheä Ragdoll oli tavalliseen tapaansa ensin tervehtinyt puskemalla kumpaakin hänen pohjettaan ja sitten kehräten hakeutunut näennäiselle lempipaikalleen. Taran tömähtäessä sohvalle paahtamattoman paahtoleivän kanssa Gyno oli hetkellisesti kohottanut päätään, mutta häiriötekijän tunnistettuaan haukotellen palannut aikaisemman aktiviteettinsa pariin. Äänekkäästi mutustellen Tara oli tarjonnut muutaman leivänmurusen kerjäävälle Chronolle.
Sitten värinä taskussa oli saanut Danielin kaivamaan puhelimen taskustaan.
– Illu lähtee ihan just tännepäin, hän oli ilmoittanut viestin luettuaan. – Ja Enkeli on nähtävästi jälleen siunannut meitä onnistuneesti.
Tara oli hihkaissut hyvät uutiset kuultuaan ja survonut loput leivästä suuhunsa.
– Hetken aikaa jo kelasin et ois voinu olla ihan vaa holilinjalla, mut vitut siitä sitten, se oli todennut suu pullollaan.

– Eipähän tuu ainakaan vedettyy samanlaisia viinakännejä kuin viime viikonloppuna, Tara oli hetken päästä jatkanut. – Mul on vieläki reisi niin vitun kipee ja… ai niin!
Yllättäen ilmoille kohonnut huudahdus oli johtanut sinne tänne lenteleviin leivänpalasiin ja kahteen säikähtäneeseen kissaan. Salaperäisesti myhäillen Tara oli seuraavaksi kaivanut kännykän rintaliiviensä kätköistä ja etsinyt oikean viestiketjun. Daniel oli päätynyt kieltäytymään kohteliaasti ojennetusta puhelimesta ja tyytynyt vain silmäilemään ruutua sopivan välimatkan päästä.
– Eilen yöllä, kun sä taas huitelit ties missä, mä sain jossain yhen aikaan Lauralta viestin, Tara oli aloittanut suupielet vinossa.
Daniel oli värähtänyt tutun nimen kuullessaan, mutta pysynyt silti vaiti. Vielä ei ollut todellakaan oikea aika.
– Se oli omasta mielestään unohtanut passinsa tänne ja kehtasikin vaatia sitä takaisin keskellä yötä. Noh, koska se onnistu herättämään mut ja koska mulla ei ollut mitään tietoa sen passista, mun verenpaine saattoi kohota hitusen.
Tara oli liikuttanut viestiketjua hitaasti peukalollaan selitystensä tahdissa.
– Varmaankin siksi, että mun suussa sattui maistumaan silloin ihan paska, muistin mun hammastahnan olevan vielä sen kämpillä. Siitä se idea sitten lähti ja mä vastasin herttaisen tytön tavoin, että jos mun suu ei aamulla tuoksu mintulta, nii sun passi haisee palaneilta matkaunelmilta.
Taran tehostaessa sanojaan laajoilla käsieleillä Daniel oli pudistellut päätään, mutta ei silti ollut voinut vastustaa pientä hymyä.

…

– Kehitin muuten aamulla uuden mietelauseen, Tara sanoi yllättäen selatessaan soittolistaansa.
Ajatuksiinsa vaipunut Daniel kohotti katseensa kysyvästi.
– Enjoy the fucks you choose and fuck the bad choices you’ve made, Tara kailotti katse yhä puhelimensa ruudulla.
Hetken päästä se lisäsi:
– It means, että mä oon mä ja muut voi painuu vittuun.
Daniel kohotti kulmaansa ja huomautti:
– Aika omaperäistä. Kukaan ei ole varmasti koskaan sanonut mitään ton kaltaista.
Ovelasti hymyilevä Tara iski silmäänsä.
– Omaperäistä tai ei juuri näillä sanoilla tekijänoikeudet kuuluu mulle.
Hetken ystäväänsä tutkien Daniel lopulta huokaisi ja joi juomansa loppuun.
– Everything ok, Tara kysyi päätään kallistaen. – Näytät vähän poissaolevalta. Onko sulla erektio-ongelmia vai painaako eturauhanen anaaliaukossa?
Daniel vaihtoi asentoaan vaivautuneena.
– Ihan vaan syntymävitutus, hän ilmoitti lopulta, vilkaisi yksinäistä kultasormusta Taran vasemmassa nimettömässä ja sytytti jälleen uuden tupakan.    

…

– Kuten arvata saattaa, se otti sen todella hyvin, Tara oli jatkunut puhelimen kadotessa takaisin sen punaisten rintaliivien kätköihin.
– Soitti mulle ja alkoi jotain raivoamaan poliisista ja varastamisesta.
Huuhdellen loput paahtoleivästä ahnaalla olutkulauksella Tara oli liponut huuliaan.
– Hetken jaksoin kuunnella sitä, mutta sitten meni hermot ja huusin sille, että voi rauhassa tunkea sen hammastahnan sinne, minne aurinko ei pasta, niin Juhonkin hengitys voi välillä haista mätää kalaa paremmalta, ja löin luurin korvaan.
Tällä kertaa Daniel ei ollut vain hymyillyt, vaan räjähti nauruun ja pärski pisaroita ympäriinsä haulikon tavoin. Tarakin oli hymyillyt, mutta varovaisesti lisännyt:
– Sen koommin ei ole siitä sitten kuulunut… en mä tiiä, tuli kyllä vähän ”mean fucking bitch”-olo taas vaihteeks… ehkä yritän ettii sen passin ja viedä sille. Vois yrittää puhua viel viimeisen kerran… sopii asiat kunnolla, ya know.
Leukaansa pyyhkien Daniel oli raaputtanut takaraivoaan. Taran ilme muuttui sumuiseksi sen katsoessa jonnekin määrittelemättömään. Hetkellisen hiljaisuuden vallitessa oli kuulunut vain Gynon rauhallinen kuorsaus. Lopulta Daniel oli kuitenkin läimäissyt kätensä yhteen ja suunnannut keittiöön. Kysymyksiin vastaamatta hän oli palannut muutaman oluen ja korttipakan kanssa.
– High/Low, Tara oli hihkaissut ymmärryksen iskiessä.
– Kuten joka vitun viikonloppu, Daniel oli muistuttanut asettaessaan korttipakan pöydälle ja kääntäen patavitosen.
– Suurempi, Daniel arvasi itsevarmasti ja läiskäisi ruutukutosen patavitosen päälle.

Tara
Ja tulevaisuuden unelmissa:

– A-F-G-C-A, Tara Joelline tulisi kuiskaamaan. Seuratessaan pitkien sormiensa tanssia punaisella Roland-flyygelillä hän hymyili itsevarmasti. Säkeistön päättävä A-sointu ja sitä seuraava kertosäe lähestyivät nopeasti. Viimeisen arpeggion kajahtaessa ilmoille Tara sulki silmänsä ja keskittyi vain musiikin matemaattiseen kauneuteen. Vuosien tuoman kokemuksen turvin hän luotti lihasmuistiinsa, hajotti sointua itsevarmasti kahden oktaavin välillä ja valmistautui kaikille kertosäkeille ominaisen jännitteen resoluutioon. Viimeisen säkeistönuotin soidessa ketterät sormet aloittivat vaivatta oikean kertosäemelodian. Tuhansien ihmisten ryhtyessä yhteislauluun Tara nosti katseensa taivasiin ja valoihin musikaalisen euforian hurmoksessa.

…      

– A-F-G-C-A, Tara mutisi ja rypisti otsaansa.
Seuratessaan pitkien sormiensa kulkua kuluneella Casion digitaalipianolla hän yritti keskittyä ainoastaan musiikkiin. Säkeistön päättävä A-sointu ja sitä seuraava kertosäe lähestyivät nopeasti. Viimeisen arpeggion kajahtaessa ilmoille Tara kiinnitti huomionsa etenkin etusormen ja peukalon työskentelyyn. Lihasmuistin ollessa tälläkin kertaa hyödytön hän luotti onneensa sekä C-skaalan yksinkertaisuuteen, hajotti sointua hieman epävarmasti kahden oktaavin välillä ja valmistautui kaikille kertosäkeille ominaisen jännitteen resoluutioon. Viimeisen säkeistönuotin soitua ketterät sormet aloittivat vaivatta oikean kertosäemelodian ja...

Riitasoinnun rikkoessa kerääntyneet odotukset ja katkaistessa matemaattisesti rakentuneen kokonaisuuden Tara karjaisi turhautuneena ja iski nyrkkinsä muovisiin koskettimiin. Tästä syntynyt äänten kakofonia kaikui aavemaisesti pienessä huoneessa. Suljettujen kaihdinten väleistä tunkeutuva valo sai Taran lukuisat rihkamarannekorut kimaltelemaan ja hänen kaulassaan roikkuva hopeinen koristeristi raapi tylpän kuuloisesti sähköpianon muovista runkoa. Musiikkiekstaasissa esiintyvä Bruce Springsteen edusti amerikkalaista unelmaa petaamattoman sängyn yllä ja tupakanpurujen peitossa olevaa yöpöytää vasten nojaava akustinen kitara peilasi väriltään avonaisen vaatekaapin vieressä kohoavaa kuuluisaa purppuraa kitaraa, jota soittaen Prince loi historiaa Super Bowlin sateisella väliajalla.

Daniel nojasi vasten oven karmia toinen jalka ristissä.
– Ei taaskaan, se kysyi lempeästi.
Tara vain pudisti päätään ja hieroi silmäluomiaan.
– Ei eilen, ei tänään ja ei huomenna. Sano mun sanoneen tää saatanan biisi saa mut vielä joku kaunis päivä kiipeämään Töölön kirkon katolle seuraaman Wallin jalanhypyissä.
Nousten Sotkan alennusmyyneistä ostetulta tietokonetuoliltaan Tara viittasi kohti nurkassa olevaa valokatkaisijaa ja käveli ikkunan viereen sijoitetun punaisen kokovartalopeilin eteen. Valojen napsahtaessa päälle Tara suoristi valkoisen bleiserin hihoja ja päätyi avaamaan sen alla olevan mustan kauluspaidan kolmannen napin. Niittivyöllä kiristetyt nahkahousut tuntuivat hieman nihkeältä hikoilevaa ihoa vasten ja lakalla sekoitettujen mustien hiusten lomasta erottuva vaalea juurikasvu loi kaoottisen vaikutelman.
– Isi sanoi aina, että todellinen artisti ei soita ääniä, vaan välittää tunteita, Tara muisteli teatraalisella äänellä kääntyessään peililtä.
– Muusikko on vain instrumentti, jonka kautta Apollo kuiskailee, hän jatkoi kätensä kohottaen ja liioitellusti huojuen. – My girl, kitarasta löydät kädet, pianosta äänihuulet ja rummuista jalat. No other goddess does a musician need.
Pysähtyen Danielin eteen Tara tarttui sitä hartioista pienillä sormillaan, joiden kynnet oli lakattu punaisiksi.
– Vittu mitä paskaa, hän kuiskasi ystävänsä korvaan ja kikattaen astui olohuoneeseen.

Noudettuaan jääkaapista puolityhjän Jack Daniels -pullon Tara ryhtyi kaivelemaan astiakaappia ja suuntasi sitten ikkunalaudalle. Daniel seurasi tätä hiljaisuudessa, mutta ottaessaan vastaan läikkyvän Jägermeister-logolla koristellun shottilasin se vinoili:
– Mitähän Neumann sanois viinaan juonnista ennen kello neljää?
Vastaukseksi Tara vain ähkäisi väkevän juoman polttaessa hänen kurkkuaan.
– Päivästä päivään levoton Tuhkimo tekee itsestään alkoholistin, kuului yhteen puristettujen hampaiden välistä.
Daniel hymähti ja tyhjensi oman miniatyyrijuomansa. Sisäpihalta kuului mattojen tamppausta ja pienen koiran räksytystä.
– Ensi viikolla on btw isin kuoleman vuosipäivä, Tara totesi kuivasti ja täytti itselleen uuden annoksen.
– Mutsi laitto siitä mulle viestii just ennen kuin tulit, hän jatkoi ja silmäili ikkunasta avautuvaa miljöötä. – Ihan kuin mä en itse muistais sitä. Ja kuka ees haluu tavata silloin! Täytyy olla aika pretty morbid fuck, vaikka omasta mammasta puhunkin.
Taran kärsiessä uusista inhonvärinöistä Daniel pyöritteli hetken shottilasia kädessään.
– Mä mietinkin, että mikä sut oli taas saanut kuuntelee Dingoo, se pohti ja katsoi jonnekin kauas.
Sitten Daniel rykäisi nyrkkiinsä.
– Äh, älä välitä mutsistas, se jatkoi. – Ihmiset käsittelee kuolemaa eri tavoin.
Sen sanottuaan Daniel kohotti viskin huulilleen.
– Ja sä syytit mua kliseisistä mietelauseista, Tara huudahti. 
Ravistettuaan päätään ammattimaisesti Daniel totesi vienosti hymyillen:
– Näillä sanoilla tekijänoikeudet kuuluu mulle.
Kieltään näyttäen ja raivokasta poskenottoa matkien Tara sivuutti tällä kertaa turhat astiamuodollisuudet ja kohotti pullonkaulan suoraan huulilleen.

– Isille, sen muistolle ja kaikille niille kerroille, jolloin se aivopesi mut rakastamaan Dingoa, Tara saarnasi ja pyyhki suupieliään.

…Ja tulevaisuuden unelmissa: 

Täyttäen lasinsa vuonna 1965 tislatulla Ardbergin viskillä Tara Joelline tulisi kävelemään lehdistötilaisuuteen kättään heiluttaen. Kymmenien toimittajien huudot ja välähtelevät salamavalot tulisivat täyttämään ahtaan tilan väkivaltaisesti. Istuutuen pienen valkoisen pöydän taakse Tara napautti mikrofonia muutaman kerran ja kohensi esille tuodun tuoreen levynkannen asentoa.
– Ensimmäinen kysymys, hän aloitti hymyillen ja osoitti kaljuuntuvaa vihreään takkiin sonnustautunutta miestoimittajaa.
– Tara Joelline, ex-vaimonne syyttää teidän olleen henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Miten kommentoitte näitä väitteitä?
Se siitä julkistustilaisuudesta, Tara mietti väsyneenä. Kyle the Manager oli luonnollisesti varoittanut tästä, mutta joskus oli tehtävä uhrauksia.

– Täyttä totta ja täyttä liioittelua, hän vastasi rauhallisesti.
Väläyttäen hurmaavan hymyn Tara kohotti lasin huulilleen ja tunsi tutun poltteen väkevän juoman aktivoidessa kielen takaosassa sijaitsevia makuhermoja.
Laskien puolityhjän lasin käsistään hän jatkoi:
– Ihmiset tuntuvat uskovan kaiken mitä lukevat, mutta itseasiassa suurin osa noista jutuista on valetta tai paisuttelua. Totuus on, että teidän edessänne istuu vain ihan tavallinen kaupunkilaistyttö, joka joskus kauan sitten päätti ottaa keskiyönjunan ilman sen suurempia päämääriä.
Seuraava kysyjä oli silmälasipäinen jakkuun pukeutunut nainen, jolla oli terävät kasvot.
– Neiti Joelline, teidät tunnetaan alkoholin suurkuluttajana ja ahkerana juhlijana. Mitä sanoisitte tästä nuoremmille kuuntelijoillenne?
Ristien kätensä pöydälle Tara pyöritteli peukaloitaan.
– Pohjimmiltaan nuoriso on vain joukko tuntemattomia kasvoja, jotka seisovat kaduilla ja bulevardeilla. Mä saatan olla se varjo, mitä ne etsivät, mutta pitää muistaa, että varjoja on aina enemmän kuin yksi.
Seuraava kysymys koski Taran huumeidenkäyttöä, sen jälkeinen baaritappeluita ja sitä seuraava poliittisesti epäkorrekteja vitsejä.
– Jotkut voittavat, jotkut häviävät. Jotkut saattavat jopa syntyä laulamaan bluesia. Ei ole mun tehtävä arvostella tai tuomita ketään, joten teidänkään ei pitäisi, hän totesi.
Viskilasi loisti tyhjyyttään ja Tara päätti huokaisten seuraavan kysymyksen olevan viimeinen, sillä ilmeisesti uusi levy hävisi jälleen mielenkiinnossaan henkilökohtaisen elämän skandaaleille.

– Okei, last question, hän puuskaisi ja osoitti punatukkaista, nahkatakkiin ja mustaan tiukkaan hameeseen sonnustautunutta nuorta naista. Odottaen jälleen uutta piikittelyä tai kohuansaa Tara yllättyikin purskahtaessaan sen sijaan nauruun.
– Tara Joelline, onko teillä useinkin tapana puhua ainoastaan Journeyn lyriikoilla?
Naisella oli merensiniset kauniit silmät ja se hymyili myötätuntoisesti. Edelleen nauraen Tara tarttui huomaamattaan alati odottavaan tyhjään lasiin. Siitä oli vuosia, kun viski oli viimeksi polttanut. Tuo nainen oli kuitenkin selkeää tulta kielen alla.

…

Reisiään raivoisasti rummuttaen Tara pyöritti pitkiä hiuksiaan upeasti Turmion Kätilöiden Grand Ballin tahdissa.
– Let me see you burn, let me fuel your fire, hän kiljui kohti kattoa.
Daniel palasi vessasta nyrkkiään heiluttaen ja liittyi hetkeksi pakanarituaalia muistuttavaan tanssiin. Napaten musiikista piittaamattoman Chronon syliinsä Tara pyöritti hämmentynyttä kissaa pitkin olohuonetta. Vasta muutaman ärtyneen näykkäisyn jälkeen järkyttynyt katti pääsi kömpelösti vapauteen. Nauraen hämmentyneelle karvakasalle Daniel hiljensi industrialmetallin edustajan taustahälinäksi. Melodiaa edelleen vihellellen Tara poimi nurkkaan unohtuneen hupparin ja alkoi pyyhkimään lattialle levinnyttä olutlammikkoa.
– Vitun ämmä se on mun, Daniel karjaisi vastalauseen.
Tara vain nauroi, poimi märän vaatekappaleen ja heitti sen kämppäkaverinsa naamaan. Danielin raivoisan mylväisyn innoittamana oli Gynon vuoro säpsähtää ja kaikota näkymättömiin kahden hahmon ryhtyessä painimaan lattialla kiroilun sekä naurun sekasorrossa.

– Luovutan! Mä luovutan, Tara nauroi lyhyen taiston päätteeksi.
Vapauttaen rimpuilevan Taran altaan Daniel päästi ilmoille voitonkarjahduksen ja kaatui huohottaen selälleen.
– Perheväkivaltaa, Tara hymähti ja hieroi käsivarttaan.
Taistelun tuiskinnassa hopeinen koristeristi oli kiemurrellut hänen kaulastaan ja lennähtänyt puoliksi sohvan alle. Kättään kurottaen Tara poimi sen ja ryhtyi pyörittelemään sitä sormiensa välissä. Danielin katsoi häntä hetken, mutta nousi sitten huokaisten käsiensä varaan.
– Kuule, kyllä se siitä. Jos sä vaan et luovuta, ni aivan varmasti se sointu-mikä-vitun-kierto olikaan palaa sun nättiin kalloon, lohdutuksen sanat kuuluivat.
Päänsä kohottaen Tara hymyili ja vastasi:
– Helpommin sanottu kuin kustu, ystävä parhain. Viimeks skidinä kuullu sen, ja nyt on faijalta vähän myöhästä kysyä, ku se on… mikä se sana olikaan…luuranko? Scary boney motteerfuukinggg skeletor. Seinän kaatamista hammasharjalla ja sitä rataa pahaa tapaa.
Asettaen ristin takaisin kaulaansa Tara ponnahti jaloilleen ja pyyhki nahkahousujaan.
– Sitä paitsi kukaan ei luultavasti ees diggais koko kappaleesta. Hirveät kriitikot syövät tällaisia nuora aloittelevia tähtiä päivittäin.
Daniel käveli jääkapille uuden juoman toivossa ja totesi:
– No ooks puhunu tästä niille sun bändikavereille? Ehkä ne vois auttaa?
Tara tuhahti ja myönsi:
– En mä koskaan ees menny niihin harkkoihin. 
– Häh, miks et, Daniel hämmästeli. – Sähän jauhoit siitä monta viikkoa putkeen.
Haukotellen Tara kaatui sohvalle.
– Juu, no lopulta päädyin siihen tulokseen, että ei me oltais toimittu yhessä. Sama juttu kuin Lämän röökin kaa. Ei vaa kuuluta samaan hengitysilmapiiriin… oon salee vaa ikuinen sooloartisti. A lonely siren that sings ever forward…
Tuoden mukanaan kaksi olutta Daniel rojahti Taran jalkojen päälle.
– No kyllähän nyt vittu sooloartistikin tarvii bändin, se nauroi. – Ja miten sä voit helvetti tietää, jos et ees yritä? Kai nyt aina epäonnistuu, jos jättää hommat kesken ennen aikojaan. Miten vitussa sä kelasit tulla rokkitähdeksi ilman kokoonpanoa?
Tara hymyili muikeasi ja huudahti iloisesti:
– Uskomalla! Siinä missä sä otat monista poluista aina sen turvallisimman, mulla on vain yksi ja ainoa tie. Mä päätin sen jo kauan sitten ja sillä mä pysyn.
Toisen haukotuksen saattelemana Tara vaihtoi puheenaihetta.
– Hitto, ku alkaa väsyttää, kuului kämmenselän takaa.
Daniel naurahti avatessaan tölkkinsä. Kelloa vilkaisten se kuitenkin lisäsi viekkaasti:
– Eiköhän tohonkin löydy ratkaisu kohta puolii.
Ovikellon kimeä ulina allekirjoitti sekä lunasti tämän lupauksen.

…

Ja tulevaisuuden unelmissa:

Tara Joelline tulisi sukeltamaan aavistaessaan vasemman sivulyönnin olevan vastustajan seuraava hyökkäys. Vihollisen hikeä tihkuvan nyrkkeilyhanskan kohdattua vain ilmaa Tara tulisi vastaamaan terävällä oikealla koukulla. Tylpän leukaluun loksahduksen saattelemana haastaja huojui muutaman askeleen taaksepäin ja hetkellisesti laski suojauksensa. Tara käytti tilaisuuden hyväkseen ja kahden etuaskeleen tuoman inertian avulla laukaisi kolme peräkkäistä vasenta suoraa ja viimeisteli alavatsaan kohdistetulla vikkelällä iskulla. Häviäjän romahtaessa maahan äänettömän huudahduksen saattelemana Tara kohotti nyrkkinsä. Ottelua seuranneet katsojat räjähtivät aplodeihin ja vihellyksiin. Pyyhittyään hikeä otsaltaan Tara auttoi treenipartnerinsa pystyyn ja taputti tätä olalle. Sitten hän ujuttautui köysien välistä pienen nyrkkeilyhallin lattialle ja käveli läpi ystäviensä selänläimäysten sekä hurraahuutojen.

– Rokkitähti, diiva, miljonääri ja vielä nyrkkeilijä. Jättäkää nyt jotain myös meille normaaleille kuolevaisille, Lisa sanoi naurahtaen ja tarjosi vesipulloa.
Juoden ahnaasti Tara iski silmäänsä nahkatakkiin pukeutuneelle nuorelle musiikkilehtitoimittajalle.
– Samanlainen ilkeä kusipää mä olen kuin kaikki muutkin. Mulle on vaan suotu harvinaisen hyvä tuuri.
Lisa kohotti kulmaansa viekkaasti hymyillen.
– Ja vielä nöyräkin. Kai sussa nyt jokin on väärin? Ananasta pizzassa? Voita näkkileivän väärällä puolella? Hiiriä kellarissa?
Tara nauroi makeasti ja totesi:
– Lisa, love, kaikilla on oma varjonsa. Mä vaan oon ammattilainen sen peittämisessä mun persoonan taakse.
Nyrkkeilykehän ympärille kerääntynyt ihmisjoukko alkoi hitaasti liikkumaan heitä kohti.
– Taas jonkin ikivihreän biisin sanoja, Lisa kysyi nenäkkäästi.
Tara pudisteli päätään.
– Carl Jungia, hän nauroi.

Napaten pyyhkeen naulakosta Tara pyyhki naamansa ja sitoi levinneet hiuksensa nutturalle. Väläyttäen ovelan hymyn hän laski kätensä Lisan olkapäälle.
­– Mäkin oon yllättynyt. Olin ihan varma, ettet hyväksyis mun kutsua.
Hymähtäen Lisa otti terävästi yhden askeleen taaksepäin ja vastasi:
– Jos neiti suuri taiteilija itse pyytää haastattelemaan tätä, niin kuka voisikaan kieltäytyä? Tara levitti kätensä.
– What can I say, sä teit muhun vaikutuksen. Journey on avain mun elämään.
– Any way you want it, Lisa vinoili hymyillen.

Illu
– RDM, Illu toisti kärsivällisesti ja ravisteli varovasti Minigrip-pussia.
Hänen kätensä tärisivät hieman, mutta lupaus oli lupaus.
– Kuulostaa aivan vitun hämärältä, Tara huusi huoneestaan.
Sillä oli korkea ja kauas kantava ääni, jota oli helppo vihata ja rakastaa samaa aikaa.
– Eikös siitä ollu just juttua uutisissa, Daniel kysyi toinen käsi sohvan selkänojalla ja toisella ojentaen Visansa.
Nyökäten kiitokseksi Illu sulki Minigrip-pussin, laski sen sohvapöydälle ja alkoi nakuttelemaan kännykän ruudun päälle levitettyä valkoista pulveria; murskaten ja jauhaen. – Jep, rantautu Suomeen Venäjältä muutama kuukausi sitten, hän selitti.
Vislaten Tara palasi huoneestaan olut ja kampa mukanaan.
– Mageet kuteet, Illu kehui silmäillen syvänsinistä toppia, mustaa niittitakkia ja valkoisia farkkuja.
– Kiitti, mate, Tara huudahti romahtaessaan lattialle sohvapöydän vastakkaiselle puolelle.
– Kympistä vetoo, et toi vaihtaa viel vähintään kymmenen kertaa kledjunsa ennen kuin lähetää, Daniel piikitteli ja tökki Taran olkapäätä jalallaan.
Huitaisten ojennetut varpaat sivuun se naurahti mustaksi meikattujen huulten lomasta ja totesi:
– Kateus syntyy vaatekaapin koosta.
Illu hymähti ja alkoi jakamaan amfetamiinia kahteen samansuuruiseen viivaan.
Murskaa, jauha, sivuun. Murskaa, jauha, sivuun.

Napaten Minigrip-pussin Tara nuuhkaisi sen sisältöä.
– Mitä kummaa, täähän tuoksuu jopa piiskalta, se huudahti.
– Enkeli ei lankea, Illu vastasi hajamielisesti ja nappasi pussin takaisin.
– Ooks varma, että haluut tehä ton, Daniel kysyi leukaansa haroen katsoessaan Illun työskentelyä. – Voidaan mennä Taran kaa kyl vessaankin väsää, niin ei tuu sulle houkutuksia.
Illu hymyili, mutta pudisti päätään.
– Ei tarvii. Kyl mä pärjään. Sitä paitsi tää jakaminen on jotenkin rentouttavaa. Tulee sellanen fiilis, että kuuluu silti joukkoon, vaikkei ite vedä mitään.
Daniel nyökkäsi hitaasti, mutta jätti asian siihen.
– Susta voi tulla meiän hovikyhääjä, Tara hihitteli hyväntuulisesti.
­– Ensin hovihakija ja nyt hovikyhääjä, Illu leikitteli ja palautti kortin Danielille.

Ojennettuaan innostunutta koiraa matkivalle Taralle sekä tarjottimena toimivan puhelimen että ohueksi rullaksi käärityn viiden euron setelin Illu aloitti:
– Kuulin et pari klubii keskustassa ois jo suljettu RDM:n takii. Baarimikko oli myynyt tiskin alta jollain helvetin typerällä koodisanalla.
Kulmiaan kohottaen Daniel hämmästeli:
– Älä vitussa? No ei menny kauaa, että siitä tuli klubihuume.
Illun kohauttaessa olkapäitään Tara oli viimein valinnut hieman toista suuremman viivan. Työntäen setelin vasempaan onteloonsa se kumartui ja suurella nenävedolla siirsi jauhomaisen aineen sieraimensa syvyyksiin.
– Ai vittu, että polttaa, kuului huuto melkein heti perään.
Vasen silmä vuolaasti vuotaen sekä armottomasti niiskuttaen Tara ojensi setelin Danielille. Illu nojasi vasten sohvan pehmusteita ja tirskahtaen muistutti:
– Mähä sanoin!
Daniel suoriutui koitoksesta hieman Taraa ammattimaisemmin, mutta senkin silmä muistutti jälkeenpäin aivan tomaattia. Normaalisti Illun vuoro olisi ollut seuraavana, mutta nyt hän vain tuijotti.

…

– Voitin taas, Vasen sierain sanoo Oikealle sieraimelle. Ruston takaa kuuluu vain mutinaa ja satunnaisia kirouksia. Ensimmäisten hiventen saavuttaessa ohuet nenäkalvot sierain melkein tärisee onnesta. Polte ja myöhemmin kurkkuun valuva pesuainemaisen emäksinen maku ovat vain pieni uhraus seuraavan kolmen tunnin nautinnosta. Kaikkein eniten vasen sierain rakastaa amfetamiinin tuomaa puheliasuutta ja itsetuntoa. Keskustelua tuntuu syntyvän vaivattomasti ja puheenaiheet voivat olla mitä vain politiikasta aamupalaleivän täytteisiin. Yksityiset asiat muuttuvat nopeasti julkisiksi ja tunnelukot tuntuvat avautuvan murtovarkaan nopeudella. Vasen sierain nauttii myös sitä, että tietty itsekontrolli säilyy, vaikka senkin on myönnettävä aggressiivisten tunteiden olevan samalla moninkertaiset. Mutta luonnollisesti myös hyvän olon tunteet vahvistuvat ja kaljakin maistuu niin hyvältä!

Oikea sierain tiesi taas tasan tarkkaan, kuinka myrkyllistä amfetamiini saattoi pahimmillaan olla. Fyysiset vieroitusoireet kyllä pystyi kestämään, mutta henkinen puoli olikin sitten täysin eri asia. Useimmiten se oli hidasta kulkua. Aluksi pummitaan frendeiltä muutama linkku silloin tällöin. Sitten aletaan ostaa puoliksi. Sitten ostetaan jo kokonaan omia grammoja. Sitten huomataankin, ettei pelkkä alkoholi enää riitä mihinkään ja keksitään kaikki mahdolliset tekosyyt omalle käytölleen, jottei jouduttaisi kohtaamaan omaa viikonloppunarkomaniaansa.
Ja sitten jo myydäänkin.
Ja lopulta ollaankin karhuamassa velkoja joltain 18-vuotiaalta idiootilta, joka ei ymmärtänyt yhtään, millaiseen maailmaan oikein oli astumassa.
Ja viimein alkoholi ei maistu enää miltään ja valvotut yöt ovat tuoneet mukanaan huumepsykoosin alkavat oireet, torstaihin jatkuvat palautumiset sekä turhat lupaukset vähentämisestä.
Ja näin ollaan täysin myrkyttyneitä.
Hitaasti se tapahtuu ja jokainen askel vie mahdollisuuden palata lähtöviivalle yhä kauemmaksi. Eikä sinne enää oikeastakaan edes halua palata.
Koska eihän sieltä saa edes piriä…

…

Kastaen sormenpäänsä kielellään Daniel keräsi puhelimelle jäänet ylijäämät ja kohteliaasti kiittäen palautti puhelimen Illulle. Tara myhäili itsekseen ja ryhtyi valitsemaan uutta kappaletta.
– Mihis mennään tänään, Illu kysyi ja taputteli polviaan.
– Hoviin, Tara hihkaisi ja kohotti kätensä kohti kattoa Crashdietin Chemicalin kunniaksi.
– Ei, ei ja vielä kerran ei, Daniel parahti epätoivoisen kärsimättömästi. – On tasan kaksi paikkaa, johon mä en helvetti halua mennä! Kalliovitunhovi ja Aleksissaatanankivi! Joka perjantai se on jumalauta jompi kumpi, ja rehellisesti sanoen mulle tulee darra jo pelkästä ajatuksesta! Hovi on vitun räkälä ja Aleksis K:ssa saa näköjään tapella virolaisen hullun kanssa, mikäli viime viikonloppuun voi yhtää luottaa!
Tara tuhahti närkästyneesti ja huojui pakaralta toiselle.
– No mihin helvettiin herra sitten haluaa mennä, se kysyi pää kallellaan. – Valitettavasti the truth is, että meiän ystäväpiiri ei oikein muualla vaikuta, joten jos et haluu, että homehdutaan kolmistaan jossain hipsterien keskellä, ni vaihtoehdot on uno tai dos.  
Päätään pudistellen Daniel mutisi jostain laksatiivisista vaikutuksista ja matkasi kohti vessaa. Tara katsoi sen perään hetken ja hykerteli itsekseen.

Päättäen johtaa keskustelun toisaalle Illu ryhtyi täydentämään lasiaan ja sanoi:
– Näin muute faijan eilen sattumalta sporassa.
Tara rypisti otsaansa, nyökkäsi sitten ja laski leuan polviensa varaan.
– En tiää näkikö se ees mua, mut tuli taas niin vitun ahistunut fiilis, Illu jatkoi ja joi tölkin puolilleen. – Se näytti aivan täysin samalta kuin mä muistinkin…
Tara pysyi vaiti, katseli vain myötätuntoisesti.
Illu hieroi käsiään vaivautuneena ja jatkoi:
– En ees muista, milloin viimeks oon puhunu sille. Saattaa hyvin olla jo kaks vuotta. Kyl mun mielessä kävi, et voisin jotain mennä sanomaan, mut vittu en mä haluu oikeestaan olla missään tekemisissä sen kaa. Lopulta se sitten hyppäs pois ja mä jäin vaa kelaa kumpi ois ollu parempi vaihtoehto.
Naurahtaen kyynisesti hän pudisti päätään, tyhjensi tölkkinsä ja avasi uuden juoman. Tara silmäili hetken aikaa kattoa. Sitten se laski katseensa ja totesi mystisesti:
– #oispasosiopaatti.
Illu rypisti kulmiaan kysyvä ilme kasvoillaan. Tara siveli poskeaan ja väläytti hurmaavan hymyn.
– It means that elämä ois helpompaa ilman tunteita.
Sitten se palasi takaisin kattotuijotuksen pariin. Hetken emmittyään Illu kohotti uuden tölkin huulilleen epävarmana siitä, oliko hänen olonsa parantunut vai huonontunut.

Kun Daniel palasi vessasta, se rapsutti tiskipöydällä tuijottavaa Gynoa ja ruokaa kerjäävää Chronoa.
– Missä muuten Algo on, Illu kysyi ihastellessaan kahden kissan yksinkertaista onnea niiden saadessa ikiomat juustopalansa.
– Mököttää jossain, Tara vastasi katse yhä katossa.
– Varmaan mun vaatekaapissa, Daniel huikkasi ripotellessaan jääpaloja kellertävän juoman sekaan.
– Voisin mennä morjestaa, Illu totesi päättäväisesti ja venytellen nousi sohvalta.
Taran jäädessä ilmakitaroimaan juuri alkaneen uuden biisin tahtiin ja Danielin suunnistaessa tupakka huulessa sekä lasi kädessä ikkunalle Illu käveli olut mukanaan eteiseen ja avasi WC:n vieressä raollaan olevan oven.

Verrattuna Taran huoneeseen Danielin valtakunta oli neliömäärältään hieman pienempi, mutta tästä huolimatta tuntui suunnattomasti tilavammalta siistin lattian ja tarkoin järjesteltyjen huonekalujen tähden. Särmikkäästi pedattu sänky täytti oikean seinustan ja kolmella tietokonenäytöllä varustettu työpöytä sekä leveä kirjahylly vasemman. Takaseinällä kohoavan vaatekaapin peiliovi välkkyi pölyttömänä ja kuivaustelineelle ripustetut vaaleat vaatteet tuoksuivat raikkaalta huuhteluaineelta. Naulasta roikkuva kalenteri oli täynnä merkintöjä ja erityisesti joka torstain kohdalle punaisella raapustettu ”SP” kiinnitti huomion.

Avaten raollaan olevan vaatekaapin Illu kumarteli ja kurotteli tutkiessaan eri kerroksia. Kohdatessaan viimein vihreiden silmien katseen viikattujen pitkähihaisten takana hän huudahti:
– Siellähän sä olet!
Älykkään oloiset viirut jatkoivat tuijotustaan Illun raaputtaessa tätä päälaelta.
– Löytyykö, kuului kaikuva kysymys olohuoneesta.
Myöntävän vastauksen kajahtaessa ilmoille Algo painoi päänsä takaisin siististi ja tasaisesti viikattujen vaatteiden syvyyksiin. Danielin ja Taran lisäksi Illu oli ainut ulkopuolinen, joka ei saanut raapaisua tai näykkäystä kiitokseksi kosketuksesta, mutta heidänkin ehdoton ylärajansa oli vain muutama sekunti. Syliin ottamista ei voinut ajatellakaan, ja monilla vierailla oli tästä edelleen arvet käsivarsissa todisteena.

– Scratch ya later, Illu leperteli lähes näkymättömälle kollille ja palasi takaisin olohuoneeseen, jossa Tara luki jotain puhelimensa näytöltä.
– Poliisi on luokitellut tämän uuden muuntohuumeen erittäin vaaralliseksi ja addiktoivaksi, se selosti selkeällä äänellä. – Iltalehden haastattelussa ylikomisario Pasi Järvinen lausui, että pieninä annoksina RDM saa aikaan euforisen ja energisen tilan, jonka on kuvailtu muistuttavan amfetamiinin ja ekstaasin yhdistelmää. Suurina määrinä sama huume on osoittautunut hengenvaaralliseksi; erityisesti nautittaessa yhdessä muiden päihteiden kanssa.
Laskien puhelimensa Tara katsoi ensin Danieliin ja sitten Illuun.
– Kuulostaa ihan vitun siistiltä, se kiljaisi pilke kummassakin silmäkulmassaan ja palasi selaamaan artikkelia.
– 13 kuollutta yhen kuukauden aikana on kyllä aika helvetin paljon, Daniel huomautti mietteliäänä ja sylkäisi avoimesta ikkunasta. – Kyllä mä ymmärrän, jos pirinen naksufiilis kiinnostaa, mutta ei kai se nyt delaamisen arvoista ole?

Istuutuen takaisin sohvalle Illu sanoi hieman unenomaisesti:
– Tyypit puhuu netissä, ettei ne olis koskaan kokenu vastaavaa fiilistä. Siis ihan hc-nistitkin on hehkuttanut, että tätä paremmaks ei voi mennä. Ykskin tyyppi sano Jodelis, että jos sitä osaa käyttää oikein, niin auttaa ahistukseen ja masennukseen heti. Tyylii siis sama kuin hapois, mutta helvetisti vähemmäl vaival.  Kaikki ongelmat ja negatiiviset tunteet vaa sulaa pois.
Hetken pienessä olohuoneessa vallitsi hiljaisuus lukuun ottamatta ikkunasta kantautuvia ääniä. Sitten Daniel korskahti äänekkäästi ja sanoi:
– Joo ja samalla tuo maailman rauhan ja lakkauttaa nälänhädän? Sori vaan, mut toi kuulostaa täydeltä hevonpaskalta.
Olkiaan kohauttaen Illu jatkoi:
– Usko mitä tahot, mut yks toinenkin heppu väitti, että oli eka aikeissa tappaa itsensä, mut sitte kaveri tarjos sille RDM:ää ja nyt kaikki on hyvin.
Tara ponnahti äkkinäisesti jaloilleen ja nosti kätensä ilmaan.
– Jos ei oo terapeuttii varaa, käytä huumeita, se huudahti. – The simple things of life! Daniel tuuppasi Taraa varpaillaan.
– Jep, ja kuole samalla yliannostukseen! Tilastona ei tarvi kato huolehtii mielenterveydestä!
Illu hymyili ystäviensä kinastelulle.
– Noh, oli miten oli ei sitä kuitenkaan mistään saa, hän totesi ja nousi venyttelemään.
– Laatu on harvinaista ja maksaa paljon ymsyms, Daniel murahti tylsästi.
– Eiköhän me vaa ihan pirillä pärjätä, se jatkoi, mutta vilkaistuaan Illua äkkiä lisäsi:
– Ja holilla tietenkin!
Illu nyökkäsi kiitollisena. Luonnollisesti kuivilla pysyminen oli ainainen haaste, mutta onneksi sitä ei tarvinnut selättää yksin.
– Veljet tästä tulee vielä ihan vitun hyvä ilta, Tara kailotti ja kulutti oluensa loppuun.
Sitten se nyökkäsi kohti sohvapöydälle levinneitä kortteja.
– Viel pari erää High/Low:ta?
– Totta kai, Illu hihkaisi hyväntuulisena ja tulevaisuudesta toiveikkaana.