Tämä on lupaus sinulle, joka olet epätoivon kylmästä kosketuksesta kangistunut, sinulle, jolta toivo on väkivaltaisesti anastettu, sinulle, joka on huutanut, itkenyt, anellut ja kaivannut merkkejä jostain, joka viimeinkin näyttäisi, että tämä elämä kykenee myös antamaan takaisin.
Sinulle, joka olet taistellut ja yhä taistelet.
Sinulle, jonka voimat ovat ehtyneet.
Sinulle, jonka hartiat ovat painuneet lukemattomien taakkojen alla.
Sinulle, jonka ääntä ei kukaan kuule.
Sinulle, jonka valo on sammunut.
Todellinen kamppailu omasta sielustaan käydään aina niinä hetkinä, jolloin kaikki on menetetty. Se on tuo viimeinen lyönti, kilven nosto, puolustus ja ylpeä katseen kohotus ennen loppua, mikä määrittää todellisen voiman ja autenttisen sisimmän.
Ja mitä useammin joudumme kohtaamaan tällaisia hetkiä, sen enemmän selkeäksi ja todelliseksi tämä totuus muuttuu.
Keitä siis ovat ne perimmäiset sankarit ja voittajat – he, jotka ovat aina onnistuneet, aina kaiken saavuttaneet ja aina oikean polun löytäneet, vai he, jotka epäonnistumista huolimatta, saavuttamattomien saavutusten jälkeenkin ja lukemattomien harha-askelten päätteeksi - yhä edelleen ja edelleen - jatkavat luovuttamatta?
Minä tiedän vastauksen tähän… Mutta tiedätkö sinä?
Tiedätkö sinä todella, kuinka vahva ihminen olet?
Tiedätkö sinä todella, kuinka uskomaton on tuo teräksinen voima, jota olet jo lukemattomat kerrat osoittanut?
Tiedätkö sinä todella, millainen loiste sinusta lähtee huolimatta siitä, kuinka usein tuo loiste on toisen toimesta yritetty himmentää?
Tiedätkö sinä todella, että merkitset, sinulla on väliä ja että maailma olisi synkempi ilman sinua?
Moni ei sitä tiedä. Tätä vaikeuksista ja synkimmistä syöväreistä syntynyttä todistetta pienen ihmisen kyvystä muuttaa maailmaa osoittamalla yksi päivä kerrallaan seuraavan hopeasirppisen myrskypilven kruunauksen: minä. olen. yhä. täällä.
Ja se on kaunista ja se on todellista rakkautta. Sitä, jota varmasti olet näyttänyt muille. Myös silloin kun et itse ole sitä kokenut tuhansiin unettomiin öihin.
Huomenna koittaa keskikesän ensimmäinen päivä. Heinäkuun ikuinen valo ja aika, jolloin kultaiset silmät kiiluvat sekä siniset taivaat veisaavat valkeiden lintujen kaihoisasti siintävää ikuista matkaa kohti parempia vuosia.
Joten jälleen kerran muista tämä:
Aina voi aloittaa alusta.
Aina voi yrittää uudestaan.
Aina voi antaa itselleen anteeksi.
Aina voi olla edes hieman parempi kuin eilen.
Aina voi olla ylpeä siitä, että olet juuri sinä.
Älä siis koskaan unohda.
Älä siis koskaan usko toisin.
Älä siis koskaan anna muiden toisin väittää.
Sä olet tärkeä. Sä olet riittävä. Sä olet kaunis.
Ja sä olet valo auringon. Se, joka valaisee muita, kun taivas on tumma.
Valonvaeltaja ikuinen,
älä koskaan luovuta,
sun sydämesi palkitaan vielä,
mä lupaan sen.
Kohti aurinkoa. Keskikesä on koittanut.
Create Your Own Website With Webador