Vielä muutama vuosi sitten mä olin ahdistukseen ja tulevaisuuden pelkoon helposti kallistuva luonne. Usein mun aamut alkoivat sillä karmaisevalla tunteella, että jokin on aivan varmasti menossa pieleen jollakin kammottavalla hampaita kalisuttavalla tavalla. Sen lisäksi on ollut ulkonäköhuolia, menestyspaineita, itsetunto-ongelmia, omanarvon puutteita, kehonkuvanvääristymisiä ja yksinkertaisesti tulevaisuuden näennäisestä toivottomuudesta syntyvää surua.
Tätä samaa tunnevuoristorataa pitkin mä kuljin vuosia uskoen vahvasti siihen, että asialle ei voinut tehdä mitään ja se oli nyt näin, koska näin nyt on ja tulee myös aina olemaan.
Mutta sitten jotain tapahtui.
Tai tarkemmin sanoen monta varsin epämiellyttävää asiaa tapahtui suhteellisen lyhyen ajan sisään.
Oma elämä kääntyi aika lailla päälaelleen - valahti ympäri, kiertyi, kaartui, venyi, paukkui ja särkyi. Ei ollut mukavaa, kivaa, hauskaa tai lystiä. Itseasiassa kutsuisin noita hetkiä lähes lamaannuttaviksi.
Siitä huolimatta…
Mä muistan kuitenkin edelleen selvästi, kuinka noiden kaoottisesti kangistavien tilannekokonaisuuksien edessä mun eteen avautui kaksi polkua.
Ensimmäinen ja helpompi niistä olisi ollut vain hiljaa hyväksyen musertua tuon paineen ja harmauden edessä.
Toinen taas oli vaikeampi, raskaampi ja pelottavampi kuin mikään, mitä olin aiemmin joutunut kohtaamaan: voisin päättää, että mä selviytyisin, muuttaisin mun elämän, muuttuisin uudeksi ihmiseksi ja kuvainnollisesti syntyisin uudestaan sellaisena tyyppinä, josta voisin olla ylpeä.
Muutaman kattotuijotusminuutin jälkeen tein mun päätöksen…
…ja tässä sitä yhä ollaan suunnaten askel askeleelta kohti aurinkoa ja kesää.
Eihän tää muutos ole tietenkään tapahtunut hetkessä (tai ole edes lähelläkään valmis), mutta ajan kanssa mulle on kehkeytynyt kuitenkin suhteellisen selkeä näkemys siitä, millainen ihminen mä haluan olla. Sain tavallaan kiinni niistä piirteistä, joita tavoitella ja joista pitää kiinni kynsin sekä hampain. Pintatasolla tässä on kyse periaatteista, mutta itse koen kuitenkin asian vielä syvemmin. Nämä hitaasti muodostuneet välähdykset ovat mulle enemmänkin lopullisia totuuksia, joiden mukaan mä haluan olemassaoloani julistaa muulle luomakunnalle – sääntöjä ja henkilökohtaisia arkkityyppisiä piirteitä, joiden haluan mua kuvaavan ihmisenä.
Joten pidemmittä puheitta tässäpä olisivat ne imperatiivimuotoiset virkkeet, jotka määrittävät mun luonneraameja:
- Älä valehtele, ole rehellinen
Tämä on varsin luonnollinen kollektiivisia moraalinormeja noudattava tavoite, mutta mun kohalla se käsittää myös ne harmaan alueen valkoiset valheet. Uskon vahvasti nimittäin siihen, että valehtelu kaikissa muodoissaan ei koskaan voi johtaa muuhun kuin kaaoksen lisääntymiseen – vaikka tarkoitusperät olisivatkin kuinka jalot tahansa. Siispä mä yritän olla aina rehellinen; sekä itselleni että muille.
- Älä tuomitse, ole ymmärtäväinen
Jo pitkään mä olen tiennyt sen, että mulla ei ole mitään oikeutta tuomita ketään muuta ihmistä, sillä mä olen luultavasti tehnyt itse kaikki ne samat mokat ja virheet. Toisin sanoen en pidä itseäni niin suurella jalustalla, että mä voisin syyllistää toisia. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että huono käytös tai pahuus tulisi hyväksyä ilman vastarintaa, vaan kyseessä on vain ja ainoastaan mun usko siihen, että aina pitäisi aina ensin asettaa itsensä toisen kenkiin ennen kuin voi sanoa yhtään mitään tuon toisen elämänvalinnoista tai teoista.
- Ole lempeä, älä miellyttäjä
Aikoinaan mä ajattelin, että mun ”kiltteys” oli jollakin tavalla heikkoutta – jotain, jota tulisi hävetä ja karsastaa. Jossain kohtaa mä kuitenkin tulin siihen tulokseen, että se nyt vaan on osa mua ja turha sitä on lähteä yrittämään muuttamaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pakotan itseni miellyttämään jokaista vastaantulijaa, koska faktahan on se, että kaikkien kanssa ei vain voi tulla toimeen. Siispä mä olen valikoivasti lempeä ja kiltti: eli vain niille, joista mä diggaan. Vittupäät haistakoot positiiviset vitut!
- Puhu suoraan, älä juorua.
Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että yritän pyrkiä siihen, etten puhuisi pahaa tai ”paskaa” toisesta henkilöstä, jos tämä kyseinen heppu ei ole paikalla. Lähtökohtaisesti siis haluan sanoa asiat suoraan ja ”päin naamaa”.
- Ole rauhallinen, älä kiihdy
Vaikka mä olenkin tietyllä tavalla tulisielu, niin mä haluan pysyä siitä huolimatta aina rauhallisena. Kantapään kautta on nimittäin opittu, että kaikki mun huonoimmat teot ja ilkeimmät sanat ovat aina saapuneet kera äkkipikaisen suuttumuksen, jota sitten kadutaan jälkeenpäin. Nykyään yritän ennaltaehkäistä tätä pysymällä aina rauhallisena niin kauan kuin vain suinkin kykenen.
- Ole rohkea, älä uhkarohkea
Tässä tulisi nyt yksi tärkeimpiä polkuja, jota pitkin haluan kulkea. Uskon näet vahvasti siihen, että ainoa tapa kehittyä ihmisenä on kohdata ne pelot, jotka asuvat oman mukavuusalueen ulkopuolella. Näin ollen mä olen jo pitkään pyrkinyt siihen, että jos huomaan pelkääväni tai kammoksuvani jotain, niin tiedän, että mun on tehtävä se. Mutta miten sitten erottaa rohkeuden ja silkan uhkarohkeuden toisistaan? Oma näkemykseni on seuraava: ”Rohkeus on sitä, että teet jotain, mitä haluat tehdä pelosta huolimatta. Uhkarohkeus on taas vuorostaan sitä, että teet jotain, mitä et halua tehdä pelosta huolimatta.” Tämän määritelmän alaisuudessa yritän siis aina olla rohkea ja ylittää itseni.
- Hyväksy, älä katkeroidu
Maailmassa tapahtuu ikäviä asioita. Sekä itselle että muille. Sille ei vain voi mitään. Mä en halua enää musertua tämän tuskaisen totuuden edessä, vaan yritän hyväksyä ja oppia elämään omaa elämääni siitä huolimatta. Koska ei sitä voi muutakaan tehdä. Sillä muuten sitä katkeroituu – kaikkea ja kaikkeutta kohtaan. Ja mulle ei ole olemassa mitään yhtä suurta ja tuhoavaa myrkkyä kuin katkeruus; tuo kylmä saalistaja, joka ahmii ahnaasti kaiken toivon yksi unelma kerrallaan jättäen jälkeensä vain arpisia käsivarsia ja haljenneita kynsiä.
- Usko hyvään, tiedosta paha
Vaikka mä olenkin positiivisuuden ja optimistisuuden vannoutunut sanansaattaja, niin se ei tarkoita sitä, että olisin naiivi pahuuden suhteen. Tämä todellisuus on dualismin ilmentymä, eli kaikella on vastakohtansa. Näin siis ilman pahaa ei voi olla hyvää. Mutta mä haluan silti uskoa hyvään kaikesta pahuudesta huolimatta. Jaksaa aina ja ikuisesti löytää sen valonpilkahduksen synkimmänkin pilven takaa. Koska mun mielestä tämä maailma tarvitsee enemmän hopeareunaisia sävyjä.
- Jos naurat muille, naura myös itsellesi
Mun mielestä todellisen ystävyyden tunnistaa sitä, että voi vapaasti vittuilla toiselle ilman pelkoa pahasta mielestä. Veemäisyyttä kaikella rakkaudella siis. Mutta silloin täytyy myös olla valmis ottamaan samalla mitalla takaisin. Eli mä nauran sulle ja nauran yhtä lailla, kun sä naurat mulle.
- Ole itsevarma, älä ylimielinen
Hyvin yksinkertainen asia. Itseään saa ja tulee pitää korkeassa arvossa, muttei koskaan ylempänä kuin muita. Ollaan siis kaikki yhtä helvetin täydellisen epätäydellisiä.
- Ole nöyrä, älä vähättele
Välillä sitä on vaikea muistaa, mitä kaikkea sitä on jo saavuttanut tai mistä kaikesta sitä onkaan jo selvinnyt. Pitää myös muistaa, että monet kerrat näiden saavutusten saavuttamisessa on saanut myös apua muilta. Mä haluan siis olla ylpeä itsestäni, mutta unohtamatta sitä, että aina voidaan kehittyä lisää ja etenkin muiden esimerkkiä ja neuvoja seuraamalla.
- Jos teet virheen, älä murehdi, vaan ole parempi
Sitä on niin helppo jäädä märehtimään omia epäonnistumisiaan ja mokiaan. Mutta loppujen lopuksi se ei johda mihinkään eikä saavuta mitään. Ainoa oikea teko virheen jälkeen on pyrkiä olemaan toistamatta tuota kyseistä virhettä tulevaisuudessa. Pienin askelin, mutta selkeä suunta silmissä.
- Usko unelmiisi, älä koskaan luovuta
Tässä ollaan hyvin lähellä mun syvintä ydintä. Mä oon ja tulen aina olemaan unelmoija – taivaanrannan maalari, jolla on aina kaukainen katse suunnattuna kohti horisonttia, jossa uudet aurinkoiset rannat ja palmukahvilta tuoksuvat. Ja näitä unelmia mä tulen aina tavoittelemaan, sillä ne antavat mulle voimaa jaksaa niinä elämän synkkinä ja valottomina hetkinä. Etsien siis aina ja ikuisesti; koskaan luovuttamatta.
- Ole vapaa, älä koskaan kahlittu
Ja tässä on mun koko olemassaolon perusta. Mun täytyy tuntea itseni vapaaksi, jotta mä voisin elää täyttynyttä elämää. Olkoon kyseessä sitten parisuhde, työ, elämäntilanne tai mikä tahansa muu arkinen ilmiö, niin ilman vapautta ja vapaudentunnetta mä kuolen sisäisesti joka ikinen sekunti. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että en pystyisi koskaan olemaan tyytyväinen, vaan kiteytettynä sitä, että mun täytyy saada elää mun elämää omilla ehdoillani ilman kahlittuja ranteita ja suljettuja silmiä.
Tässäpä olivat siis mun syvimmät totuudet, jotka ohjaavat mun askellusta - mun leijonanmieltä. Enhän mä tietenkään pysty näitä aina täydellisesti noudattamaan, mutta mä yritän aina parhaani. Ei kai sitä voi muuta itseltään vaatia, vai mitä mieltä olet?
Kohti siis aurinkoa ja pian koittavaa keskikesää alla unelmien ja tähtikuvioiden.
Create Your Own Website With Webador