On monia asioita, joita mä arvostan tässä elämässä. Osa niistä on niitä tuiki tavallisia – kahvipakettialennus, herkullinen Spagetti Bolognese, syntymäpäivän kermakakku ja jouluinen tähtitorttu.
Mutta sitten on niitä toisenlaisia hetkiä. Jollakin tavalla kaukaisia ja selkeitä samanaikaisesti. Sekunteja, jolloin elämä loisti kauneuttaan pikkuriikkisten sykäysten unohtumattomassa orkesterissa. Baletissa, jonka soitto saa aina ja ikuisesti nostalgian pilkahtamaan harmaimmankin arkityrmän synkimpään nurkkaan.
Tällaiset hetket muistaa, tuntee, näkee ja kokee yhä uudestaan ja uudestaan siellä samalla tähtikartalla, joihin omat unelmatkin on maalattu paksuilla sormiväreillä. Ne asuvat yhdessä toivon, tarmon ja tinakenkien kanssa, näyttäytyvät sekä melankolian kruunajaisissa että haavemaailman hautajaisissa, tuovat mukanaan onnen ja kaipuun kyltymättömän rakkaustanssin ja suovat yksinäiselle sen unen, jota yksinäinen ei muuten osakseen saa.
Ja tämän tähden mä haluan jakaa niistä muutaman. Kaivaa ne mun mielikuvituksen ullakoilta fyysisen maailman karvaiselle matolle takkatulen eteen, jotta voisin taas hipaista niitä uudestaan.
Ensimmäinen on kaukainen kesäaamu kahvilan ulkoterassilla Cappuccinoa nauttien. Yksi mun rakkaista harrastuksistani on nimittäin kävellä ympäri Helsinkiä päämäärättömästi, kunnes kohtaan jonkin pienen kuppilan, joka kutsuu mua juuri oikeilla sanoilla. Tuo aamu oli jotenkin erityisen taianomainen; kuiskaava lupaus siitä, että alkava päivä olisi varmasti hyvä ja positiivinen. Sen tunteen vallassa mä hörpin mun juomaa, katselin ja kuuntelin ympäröivää maailmaa ja olin rauhassa. Vailla huolia, murheita ja ahdistusta. Vailla pelkoa huomisesta ja kauhua tulevaisuudesta. Siinä pienessä hetkessä, kaukaisessa kesäisessä. Yksinään mutta ei yksinäisensä. Omassa siivussani pientä taivasta.
Toisena on sarastava aurinko parvekkeen ikkunoiden takana, ympärillä ystävät läheiset. Pitkän yön jälkeinen juhlinta oli muuttunut hiljaiseksi keskusteluksi syvällisistä ulottuvuuksista, joissa asui rakkaus, ystävyys, kiitollisuus ja sen hetken hyväksyntä kaikkine epätäydellisyyksineen. Tuossa hetkessä sitä ymmärsi muiden ihmisten läheisyyden tarpeen tässä välillä varsin mullistusmaisessa maailmassa. Sitä näki itsensä toisten silmillä ja kuuli omat sanansa toisten korvilla. Oltiin yhtä jaetun raskaan menneisyyden kautta ja hiljaisesti luvattiin jatkaa kohti seuraavaa aamua luovuttamatta sekä toistemme olkapäihin nojaten. Ystävät kaukaiset tuona aamuna väsyneenä mutta sitäkin valoisampana.
Kolmas on seikkailu ja sen koitto. Tuo kutkuttava sysäys kohti uutta ja tuntematonta, jonka lopputulosta ei koskaan osaa odottaa. Matka kauas, ilta tuolla jossain, päivä vihreällä nurmella, avaamattomat portit ja hetki sitten avatut ovet. Se täyttää mut innolla ja sähköisyydellä - tämä seikkailu kohti muistoja ja muistojen yli alitajunnan tuolle puolen. Ja ne voi kokea joko yhdessä tai muiden kanssa. Kuut yöttömät, auringot valottomat, sijainnit tutkimattomat ja pölyttyneet nurkat ajan unohtamat.
Neljäs ovat ne ihmiset, joiden kohtaaminen nostattaa niskavillat pystyyn. He ovat ne, jotka poikkeavat valtavirrasta, oman tiensä kulkijat, ikuisesti matkaavat, sinne tänne säntäävät. Oon kohdannut monta tällaista ihmistä ja joka ikinen kerta tuo yhteentörmäys on saanut mut uskomaan siihen, että kaikki ei olekaan vielä löydetty ja koettu. Että yhä löytyy niitä, jotka ovat valmiita kurkistamaan tähtiportin pimeälle puolelle, jotka uskaltavat seurata sydäntään ja muuttaa koko elämänsä, kuunnella sitä sielunpaloa, joka ei kylmene koskaan, kävellä päin vastaantulijoita ja huutaa kohti yötaivaita mustia. Sellaisia ihmisiä mä rakastan, tähtipölystä syntyneitä, heitä outoja onnenonkijoita, kauniita kaikuja kaikkoavia, näitä voodoonaisia ja tietäjämiehiä. Loputtomia etsijöitä.
Näiden pienten hetkien tähden mä kuljen pysähtymättä – alla päivän ja yön, maan ja taivaan, vuodesta toiseen, ikuisesti ihmetellen, kohti aurinkoa kulkien.
Nähdään siellä jossain kesän koittaessa kultaisen hiekan hohtaessa.
Hetkeksi pysähtyen ja vain kuunnellen.
Toisiamme katsoen.
Ja hetkeksi kaiken unohtaen.
Älä siis koskaan luovuta. Nää on vaan pieniä hetkiä. Ja silti koko elämän arvoisia.
Create Your Own Website With Webador