Mun korviin on kantautunut huhuja, että ihmiset samaistuvat tosiinsa useimmiten pelkästään kivun, negatiivisten tunteiden taikka jaetun yhteiskuntaan kohdistuvan pettymyksen kautta. Itseasiassa nyt kun mietin tarkemmin, niin näiden huhujen lähde taitaa olla oma suuni, sillä pitkään koin asian olevan juurikin näin ja ei mitenkään muuten. Totta kai mä uskoin, uskon ja tulen aina uskomaan positiivisuuden ja optimistisuuden ylivoimaan tässä maailmankaikkeuden eettisen sekä moralistisen katutappelun lopullisessa pisteenlaskussa, mutta ehkäpä mä oon ajatellut hyvien tekojen olevan jollakin tavalla niin subjektiivista, että todellista yleistämistä kanssakulkijalta toiselle on lähes mahdoton tehdä.
Mieleni on kuitenkin muuttunut. Olen näet päätynyt siihen lopputulokseen, että kultainen sääntö nostaa päänsä useammin kuin uskoisikaan eri ihmisten erilaisilla poluilla – se saattaa vain näyttäytyä sellaisessa muodossa, jota ei aluksi osaa yhdistää muihin samankaltaisiin lempeydenosoituksiin. Sekä itseään kohtaan että muita.
Ja jokainen meistä on syyllinen näihin valoa luoviin karman liikahduksiin.
Ja jokainen meistä on tämän tähden kaunis.
Ja seuraavaksi mä kerron siis, mikä tekee juuri sinusta kauniin.
- Olet vahvempi kuin luuletkaan
Ihmisillä on paha taipumus vähätellä henkilökohtaisia vaikeuksiaan. Kaipa tässä on kyseessä sekä jokin psykologinen suojakeino että syvälle juurtunut nöyryys ja taipumus suhteellistaa kaikki elämän taistot. Totuus on kuitenkin se, että pahin asia, mikä sinulle on tapahtunut, on pahin asia, mikä sinulle on koskaan tapahtunut. Jokainen meistä voi varmasti kaivaa muistoistaan edes yhden pahimman tapahtuman. Ja näin ollen koska voimme sen muistaa, olemme siitä selvinneet. Toisin sanoen sinä – juuri sinä siinä – olet selvinnyt siitä pahimmasta asiasta, jonka elämä on koskaan asettanut eteesi. Mieti hetken, millainen uskomaton saavutus tässä on kyseessä. Pohdi tovi, millainen valtava voima sen päihittämiseen vaadittiin. Ja usko siihen, että jos edes tuo pahin asia koskaan elämässäsi ei kaatanut tai saanut sinua luovuttamaan, niin kukaan tai mikään ei voi sinua alistaa myöskään tulevaisuudessa.
Mikä siis tekee sinusta kauniin?
Olet jo selvinnyt pahimmasta asiasta, joka sinulle on koskaan tapahtunut.
- Olet auttanut enemmän kuin uskotkaan
Välillä sitä on helppo vaipua siihen uskoon, että oma olemassaolo ei ole tuonut tai suonut muille sieluille riittävästi apua tai vankkumattomia olkapäitä. Että ei olla oltu riittävästi paikalla tai kuunneltu tarpeeksi pitkään toisen surumurheita. Että oltaisiin jotenkin tehty liian vähän myötätuntoon ja empatiaan pohjautuvia tekoja. Että oma henkilökohtainen panos luomakunnan jatkuvaan onnellisuuteen olisi liian vähäinen.
Tavallaan se on myös täysin ymmärrettävää, sillä ihminen tuntuu aina tarvitsevan jonkin konkreettisen merkin omasta onnistumisestaan. Maailman parannus, uljas valtava voitto, suuri saavutus – näitä me toivomme, koska ne voi nähdä ja tuntea selkeästi.
Asia on kuitenkin todellisuudessa paljon hiljaisempi, sillä se, mitä toinen tarvitsee, ei lähestulkoon koskaan ole sitä, mitä luulet toisen tarvitsevan. Useimmiten, se mikä riittää on vain ja ainoastaan läsnäolo. Istutaan kahvista nauttien, heitetään huumoria vanhoista hyvistä ajoista, tampataan jalkaa musiikin tahtiin, hymyillään menneisyyden rakkauksille, kysytään yksinkertaisesti, että miten menee, lähetetään meemi jos toinenkin kello kolmelta aamuyöllä, muistetaan parhaan ystävän lempijuoma mutta tilataan siitä huolimatta se suurin inhokki kera keskisormen, makoillaan lattialla kattoon piirrettyjä kasvoja katsellen, kannustetaan tekemään se työhakemus, uskotaan unelmiin ja kehotetaan unelmoimaan, ollaan lähellä, ollaan siinä ja ollaan vain olemassa.
Välillä muuta ei tarvitse auttaakseen.
Ja yksinäisen sielun pelastaakseen.
Mikä siis tekee sinusta kauniin?
Pelkästään se, että olet olemassa. Nyt ja ikuisesti.
- Olet pidemmällä kuin tiedätkään
Länsimaisen yhteiskunnan suurin tahaton rikos on ollut menestyksen sekä tarkoituksen raamittaminen tiettyjen ikävuosien mukaan. Ennen kaksikymppisiä pitäisi tehdä näin. Kaksikymppisten jälkeen pitäisi tehdä noin. Ennen kolmekymppisiä pitäisi olla ainakin jo näin. Kolmikymppisten jälkeen pitäisi jo hei todellakin olla jo noin. Ennen nelikymppisiä ei voi enää tehdä sillä tavalla ja nelikymppisten jälkeen kuka hullu nyt muka enää tekisi tuolla tavalla.
Vuodet vierii ja vastuu lisääntyy. Oma paikka pitäisi löytää. Oma suunta olla allekirjoitettuna jo kauan sitten. Ura valittu ja siinä pysytty. Nähty ja koettu jo kaikki, mikä pitääkin. Saavutettu unelmat ja täyttymys löydetty.
Sitä helposti vertaa itseään muihin; niihin, jotka ovat jo kaiken saavuttaneet.
Paitsi, että…
Menestys ja saavutus ei ole yhteiskunnan asia. Se on henkilökohtainen mielipide. Ja se missä tuo mielipide asuu, on jokaisen oman matkan jok’ikinen monttu, takapakki, kulma ja este.
Eli mitä jos asia onkin näin:
Sä et ole vielä siellä, koska sun ei kuulu olla vielä siellä.
Koska se mikä sua odottaa ei ole se, mikä muita odottaa.
Ja se mikä on sua varten, ei koskaan tule sua ohittamaan.
Älä siis vertaa, kadehdi tai huokaile. Oma tahti, oma musiikki – näin syntyy tuo tärkein sinfonia. Sinun balladi kärsivällisyydelle ja vaikeuksien takana odottavalle voitolle. Vasta jälkeenpäin katsottuna kaikki käy järkeen; odotus, ajattomuus ja hitaus. Joten älä luovuta, älä koskaan.
Tämä on sinun tiesi. Se, jonka päässä odottaa oma päämääräsi. Usko siihen.
Muuta ei tarvita.
Mikä siis tekee sinusta kauniin?
Se, että yhä edelleen jaksat astua askel eteenpäin tiellä, jota kukaan muu ei ole kulkenut tai tule koskaan kulkemaan.
Kohti siis aurinkoa.
Sinä ihminen tärkein.
Kiitos, että olet olemassa.
Tänään ja huomenna kesää kohti liitäen ja omana itsenäsi sädehtien.
Se tekee sinusta kauniin.
Create Your Own Website With Webador