Päivä keskikesäinen

Lähiaikoina musta tuntuu, että oon elänyt pää pilvissä vielä tavanomaistakin enemmän. Luultavasti kyseessä on lähestyvä kesä, sillä mun sydän on auringolle ja lämmölle omistettu; näin aikoina lähestyvät lämpimät tuulet saa mun mielikuvituksen laukkaamaan kohti sitä unelmaa, jota mun sielu kaipaa. Yleensä nämä sinertävät näkymät sisäisestä rauhasta ja onnellisista hymyistä ovat vain tiettyinä hetkinä välähtäviä pilkahduksia ­– mietoja ruusutuoksuja, jotka säilyvät enintään muutaman ihanan sekunnin. Nyt mä kuitenkin huomaan olevani katse aina jossain muualla kuin tässä ja nyt.
Ja tämän fiiliksen innoittamana ajattelin nyt selkeyttää itselleni sen, mitä mä haluan. Maalata ne kaukaiselta tuntuvat ääriviivat selkeämmäksi. Joten tässä olisi mun unelmat. Ehkä voit samaistua.

Ensimmäinen unelma on seuraava:
Kuvittele mun kanssa. Rantakahvila jossain merenrannalla kuuman hiekan. Rauhallinen musiikki, kukkia siellä täällä, leivonnaisten ja kahvin tuoksu aina ilmassa leijaillen. Vanhanaikainen sisustus, tummaa puuta, kirjapinoja nurkassa jos toisessa, värikkäitä istumapehmusteita, palmunlehtiä, vanha piano seinää vasten, kauniita tauluja ja karvaisia mattoja. Mun oma paratiisini. Paikka, jonne ihmiset voi tulla rauhoittumaan ja rentoutumaan. Ilmapiiri, joka saa uskomaan universumin mysteereihin ja esoteeriseen salaperäisyyteen. Minä, ehkä jo vähän harmaantuneena, siellä kirjoittamassa seuraavaa tarinaa rakkaudesta tai jostain muusta positiivisesta hömpästä. Välillä hymyillen tutuille kasvoille, välillä keskustellen sen hetkisistä astrologisista ilmiöistä jonkun kanssa, välillä kuunnellen tarinaa toisen menneisyydestä, välillä nauraen, välillä vain katsoen, mutta aina onnellisena. Tuo paikka auringon, jonka mä rakensin sulle ja mulle.

Toinen unelma on seuraava:
Oon aina tiennyt, että mun sieluni tehtävä tässä reinkarnaatiossa on auttaa muita ihmisiä. Mä haluan parantaa särkyneitä sydämiä, hoitaa verestäviä haavoja ja ymmärtää niitä, joita ei ole ymmärretty sekä olla läsnä niille, jotka ovat olleet liian kauan yksin. Ja se tapa, jolla mä haluan toteuttaa tän mun tarkoituksen on kirjoitettujen tarinoiden avulla – sellaisten tarinoiden, jonka luettuaan voi uskoa taas parempaan huomiseen, sellaisten tarinoiden, jotka auttavat yksin yössä kulkevia, sellaisten tarinoiden, jotka kertovat surusta kauniista, rohkeudesta kärsimyksestä kärsineen, pienistä ihmisistä valonkantajista ja haaveilijoista sateisten sunnuntaiden. Jos yksi ihminen tulee joskus olemaan edes sen pienimmän sekunnin verran onnellisempi mun tarinoiden tähden, niin mun kutsumus on löytänyt kotinsa niittyjen keskeltä.

Kolmas unelma on seuraava:
Mun sielunkumppani. Kaksoisliekki. Se oikea. Se, jonka kanssa vanhetaan ja siirrytään käsikädessä seuraavaan elämään. Tuon naisen kanssa mä haluun matkustaa pitkin maailmaa, nukkua kyljet vastakkain yöjunassa Italian vuoristossa, istua nuotion liekkejä katsellen Kreikan saaristossa, purjehtia valtameren tähtitaivaan alla, istua Helsingin puistossa tarot-kortteja lukien ja vastaantulijoiden horoskooppimerkkejä arvaillen, osallistua meditaatioretriiteille Balilla, kiivetä päättymättömiä portaita Tiibetissä, rauhoittua iltaisin sohvalla suitsukkeiden palaessa. Se, joka mua ymmärtää, se, jota mä ymmärrän, se, jonka ei tarvitse mua pelastaa, se, jota mun ei tarvitse pelastaa. Se, jonka kanssa ollaan rakkaudesta eikä yksinäisyyden pelosta. Se, jonka kanssa voi yhdessä tuoda hieman lisää valoa tähän maailmaan ja sen pyörteisiin.
Ja se, joka jaksaa kuunnella tällaista ylenpalttista romanttista hömpötystä.

Onhan mulla tietenkin muitakin unelmia, mutta nuo kolme ovat ne suurimmat. Täytyy myöntää, että osuin oikeaan siinä, että niiden kirjoittaminen toi mukanaan hieman lisää tietoisuutta. Samalla myös tiedän entistä vahvemmin, että näitä kultaisia peltoja kohti mä tuun aina kulkemaan. Kunnes mä saavutan sen. Mun päivän keskikesäisen. Ja mä toivon, että nähdään sun kanssa siellä myös.
Siellä, missä sunkin unelmat eivät ole enää vain ääriviivoja punertavissa pilvissä iltataivaan.

Kohti aurinkoa ja keskikesää!