Päästä irti

Irti päästäminen. Siinä on kaikessa kauneudessaan ehkä yksi mun elämän vaikeampia oppitunteja. Oon nimittäin aina ollut jollakin tavalla onnellisuuteen takertuvaa tyyppiä. Toisin sanoen mun on hyvin vaikea päästää irti sellaisista asioista, jotka on joskus tehneet mut onnelliseksi. Ehkäpä siinä on ollut kyseessä jokin nostalgian, ruusukuvioitujen lasien sekä liiallisen kiltteyden suoma patouma. Onneksi kuitenkin lähivuodet ovat tuoneet mukanaan tietynlaista viisautta, jonka avulla mun ote menneisyydestä ei enää ole niin tiukka kuin joskus aiemmin. Työtä on kuitenkin vielä paljon edessä, mutta koen, että oon menossa oikeaan suuntaan.

Tuorein asia, josta olen alkanut opettelemaan päästämään irti, on ainakin näillä näkymin mun tarve olla oikeassa. Oon pohdiskellut paljon politiikkaa, ideologioita, mielipiteitä sekä oletuksia ja viimein oon tullut siihen tulokseen, että tällaisissa asioissa ei voi olla voittajia. Näin ollen mä haluan aina yrittää ymmärtää toisen lähtökohdat, olla valmis oppimaan ja muuttamaan mun omia näkemyksiä sekä myöntämään myös mun omat virhearvot.

Toinen vaikea asia, josta oon joutunut opettelemaan päästämään irti löytyy mun omasta identiteetistä. Pitkään mulla oli hyvin selkeä kuva siitä, millainen mä haluan olla, mutta elämän erilaiset mullistukset sai mut kyseenalaistamaan koko mun olemuksen. Tuollaisten maanjäristysten jälkeen mä en voinut tehdä muuta kuin katsoa itseäni hyvin tarkasti ja päätyä siihen lopputulokseen, että mä saatankin olla jotain ihan muuta kui se, millaiseksi olin itseni kokenut vuosien ajan.

Kolmanneksi mulla on aina ollut hyvin vahvat oletukset siitä, miten asioiden pitäisi käydä toteen mun tulevaisuudessa. Oli selkeä suunnitelma ja polku, jota pitkin mä halusin kulkea kohti mun unelmia ja aurinkoa. Asiat eivät kuitenkaan tunnu koskaan menevän odotusten mukaan, minkä tähden mun on pitäny aloittaa alusta monta kertaa. Mun luonteen vuoksi tästä tietystä aikajanasta luopuminen on ollut erittäin kivuliasta, sillä siihen on usein sisältynyt omien unelmien hylkääminen tai vähintään uudelleenarviointi.

Neljäs irtautuminen koskee erilaisia ihmisiä mun elämässä. Joskus sitä vain kohtaa niitä välähdyksiä, joiden lomassa ymmärtää, että tietyistä ystävistä, rakkauksista taikka tuttavuuksista on päästettävä irti oman mielenterveytensä tähden. Tämä on ehkä ollut mulle se kaikista vaikein asia, koska tähän sisältyy aina tietynlainen yksinäisyyteen astuminen. Oman onnensa seuraaminen ei nimittäin ole koko kansalla tarkoitettua, mikä ikävä kyllä tarkoittaa varsin usein sitä, että suurin osa totutuista ihmissuhteista tulee muuttumaan vain hyviksi muistoiksi siellä menneisyydessä kaukaisessa.      

Viides ja viimeinen asia, josta oon nyt ehkä viimein valmis päästämään irti, liittyy mun elämäntapoihin. Tavallaan tääkin on osa mun identiteettiä, mutta enemmänkin tässä on nyt kyseessä sellaiset tietyt rutiinin ja tavat, joiden mukaan mä oon tottunut elämään viikosta toiseen ja vuodesta seuraavaan. Oon viimein tavallaan hyväksynyt sen, että tietyt käytösmallit ei vaan enää yksinkertaisesti sovi mulle, sillä ne usein aiheuttavat vaan morkkista, katkeruutta tai itseinhoa. Sitä jotenkin pelkää kohdata itseään suhteessa niihin asioihin, joiden tietää olevan vääriä, mutta joita tekee siitä huolimatta ihan vaan silkan tottumuksen tai tylsyyden tähden.

Loppujen lopuksi irti päästäminen on kuitenkin sellainen asia, jossa ei pidä kiirehtiä. Uskon vakaasti siihen, että oikean ajan tullessa me olemme kyllä valmiita jättämään taaksemme ne vanhat hymysuut ja kohtaamaan täysin uudet horisontit. Luonnollisesti se on joka ikinen kerta vaikeaa, mutta niinhän ne elämän tärkeimmät asiat aina ovat.

Joten hei, sinä ja me, jotka haluamme olla jotain muuta. Päästetään irti yhdessä, kaadutaan kohti tuntematonta sydän täynnä rohkeutta ja nähdään siellä toisella puolella. Siellä, jossa meidän kesä meitä yhä odottaa.

Kohti aurinkoa!