Lapselleni

Lähiaikoina mä oon miettinyt paljon sitä, millainen isä mä haluaisin tulevaisuudessa olla. Ehkä se on tää lähestyvä kolmikymppisyys, mutta jotenkin oon kokenut tärkeäksi ryhtyä pohdiskelemaan sitä, millainen rooli mulla tulee vanhempana olemaan mun tulevan lapsen elämässä. Millaisia ovat ne sanat, joilla mä opetan, millaisia ovat ne teot, joilla mä kannustan, ja millaisia ovat ne ajatukset, joilla mä kasvatan.

Tässä kontemplaation syvässä seinään tuijotuksessa mulle on viimein ehkä mahdollisesti konkretisoitunut kolme keskeistä asiaa, joiden haluan olevan läsnä mun isyydessäni. Osa on muodostunut sen kautta, mitä oma isäni minulle opetti, ja osa siitä, mitä hän ei koskaan opettanut.

Pidemmittä puheitta siis tässä olisi ne tärkeimmät asiat multa mun lapselle:

Ensimmäiseksi – ilman mitään epäilystä taikka epäröintiä – mä haluan olla läsnä. Näyttää, että mua kiinnostaa ja että mä välitän. Haluun leikkiä yhdessä, heittää parhaimpia mahdollisia faijavitsejä, kuskata harrastuksiin, opettaa siivoamaan vaikka kädestä pitäen, lohduttaa, kun ollaan surullisia, kieltää, kun pitää tehdä toisin, torua, kun siihen on syytä ja auttaa heti, kun pyydetään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mä haluan olla osa mun lapsen elämää, enkä seistä vain sellaisena kaukaisena siluettina jossain elämän ääriviivojen tuolla puolen.

Toiseksi mä haluan antaa mun lapselle vapauden tehdä myös virheitä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vältän ylisuojelevaa otetta viimeiseen asti. Koen erittäin vahvasti, että liiallinen kaitseminen on yhtä vaarallista kuin heitteille jättäminen, joten mulle on tärkeää löytää se tasapainoa näiden kahden ääripään väliltä. Toisin sanoen haluan antaa mun lapselle luvan viilettää kavereiden kanssa, maistaa sopivan iän koittaessa tupakkaa taikka kaljaa ja kannustaa puolustamaan ylpeyttään raivoisasti. Sitten niiden väistämättömien mokien koittaessa mä en todellakaan halua olla tuomitseva, vaan käydä järkevän keskustelun siitä, miksi näin ei ehkä nyt kannattanut tehdä, ja antaa mahdollisesti neuvoja omien kokemusten kautta samankaltaisten huomisten pulmien ratkaisemiseksi.

Kolmanneksi mä haluan rohkaista mun lasta olemaan aina oma itsensä ja seuraamaan unelmiaan ilman ennakkoluuloja. Olkoon kyseessä sitten kuinka typerä muotivillitys (näin vanhan miehen näkökulmasta) tai epätodennäköinen tulevaisuudennäkymä tahansa, mä haluan aina olla se, joka seisoo mun lapsen valintojen ja haaveiden takana. Olla se yksi henkilö, joka ei koskaan lannista tai kerro millainen pitäisi olla. Toisin sanoen mä haluan olla se, joka uskoo, kun kukaan muu ei usko.

On sanomattakin selvää, että en tiedä, miten näissä kolmessa asiassa tulen onnistumaan. Luultavasti tuun tekemään virheitä ja toimimaan väärin, mutta ainakin lupaan yrittää parhaimpani. Eihän sitä kukaan voi heti olla parhain mahdollinen isä.  

Mutta jos sinä, lapseni, tuut joskus tulevaisuudessa lukemaan tän, niin muista, että sä tuut aina olemaan mun suurin saavutukseni ja rakastan sua aina. Se on se mun tärkein oppi sulle. Ja tulee aina olemaan.  

Kohti aurinkoa!