Joskus aikoinaan mua käytöstä ohjasi palava halu olla kaikkien kaveri. Ajattelin, että mitä useampi ihminen musta tykkäsi, niin sen suurempi mun arvo olisi. Väistämättä siitä syntyi rehellisesti sanoen erittäin paha taipumus toimia aina ihmismiellyttäjänä. Uskon, että moni varmasti voi samaistua tähän. Vältellään konfliktia loppuun asti ja vaihdetaan mielipidettä lennosta keskustelukumppania myötäileväksi.
Ainakin omalla kohdallani voisin sanoa, että perimmäinen syy tälle oli tuomitsemisen pelko. En halunnut kenenkään ajattelevan minusta pahaa, koska tämä tarkoitti luonnollisesti tuomituksi tulemista, joka vuorostaan laskisi omaa sisäistä arvoani. Käytännössä siis oma itsekunnioitukseni perustui siihen, mitä muut minusta ajattelivat, eikä siis siihen, mitä tunsin sisälläni. Tätä voi olla vaikea kuvitella, jos ei ole koskaan kokenut sitä, mutta voin vannoa, että kyseessä on erittäin salakavala ajattelutapa.
Näin ollen olin siis kiltti – liiankin sellainen. Mutta nyt kun ajattelen, niin se ei loppujen lopuksi ollut aitoa kiltteyttä, sillä kontekstilla ja tarkoituksella on väliä. Jos nimittäin tekeytyy kiltiksi muiden tähden, eikä siis siksi, että haluaa todellisuudessa olla sellainen, niin löytää itsensä katkeruuden merestä hyvin nopeasti. Sillä ihminen voi tehdä asioita omia arvojaan vasten vain tiettyyn pisteeseen asti, kunnes sitä alkaa inhoamaan omaa käytöstään ja sitä miksi onkaan muuttunut ”kiltteydessään”.
Vasta muutamien viime vuosien aikana olen alkanut päästä tästä eroon. Itsetuntoni on nimittäin kohentunut siihen pisteeseen, että muiden palaute ei enää ole kaikki kaikessa, vaikka edelleenkin muiden mielipiteet minusta ovat tärkeitä. Ollaanhan tässä kuitenkin vain ihmisiä, eikä yksinäisiä saaria. Nykyisin kuitenkin haluan olla mukava ihmisille ihan vain luonteeni puolesta, enkä konfliktien pelosta. Enää en pelkää sanoa totuutta taikka mielipidettäni sellaisista asioista, jotka eivät sovi maailmankuvaani, enkä myöskään pelkää aloittaa konflikteja sellaisista asioista, jotka ovat tärkeitä minulle.
Tietenkään kenenkään ei pitäisi tahallaan hakeutua konfliktitilanteisiin, mutta ehkäpä tässä on tärkeää tieto juurikin siitä, että pystyisin siihen kyllä, mutta valitsen kyseisessä tilanteessa tehdä toisin. Sillä vaikka menneisyyteni kiltteys pohjautui paljolti muiden miellyttämiseen, niin lempeä on silti se, minä haluan muiden ihmisten minut näkevän. Ja totta kai on aina helpompi olla olemassa silloin kun ihmissuhteet koostuvat vain positiivisista kanssakäymisistä, mutta niiden negatiivisten hyväksyminen on ollut todella iso askel eteenpäin omalla matkallani.
Kaiken kaikkiaan en enää siis pyytele anteeksi itseltäni ja muilta sitä mikä olen, enkä yritä muuttaa itseäni muiden muottiin sopivaksi. Tätä kutsun omaksi autenttisuudeksi, mutta tietenkin se on vain minun lähestymistapani. Pyrin myös siihen, että en koskaan tuomitsisi ketään muuta – etenkin, kun tiedän niin hyvin miltä sen pelkääminen tuntuu. Kaikki saavat olla mitä haluavat ja tehdä mitä haluavat, kunhan se ei suoraan vahingoita kanssaihmisiä; tätä filosofiaa koitan elää ja sen mukaan toimia. Mutta muiden tähden muunlainen en enää todellakaan halua olla.
Olen lisäksi huomannut, että usein sitä miellytetään muita myös hylkäämisenpelosta. Kauhistutaan siitä ajatuksesta, että eriävät mielipiteet taikka ei-sanat voisivat saada aikaan ikuisen railon itsensä ja muiden välillä. Jos totta puhutaan, niin tämä on kyllä täysin totta. Lähes väistämättä omassa autenttisuudessaan eläminen saa nimittäin aikaa sen, että osa ihmisistä ympärillä kaikkoaa. Mutta jos sitä miettii hetken, niin ehkä se on vain parempi. Jotkut tuttavuudet on tarkoitettu vain muutamaksi hetkeksi. Ja loppujen lopuksi mikä olisikaan parempi todiste todellisesta ystävyydestä ja sellaisesta ihmisestä, jonka kanssa voi turvallisesti olla oma itsensä, kuin se, että tuon ystävän kanssa voi olla eri mieltä asioista, voi ajautua sanaharkkaan ja voi väitellä poliittisista suuntautumisista vaikkapa aamuun asti ja sitten – seuraavana päivänä – ollaan ihan samanlaisia frendejä ja tehdään koko helahoito uudestaan, jos siltä tuntuu. Sillä ne tärkeimmät tyypit ja naamat; ne pysyvät silloin kun olet sinä.
Joten hei, sä, joka pelkäät muiden julmia katseita taikka tuomioita. Älä alista itseäsi enää. Sinun arvosi on sitä paljon suurempaa. Ja he, jotka sen näkevät - tuon loistavan oman luonteesi - he kyllä pysyvät myös muutaman kielteisen virkkeenkin jälkeen :)
Kohti miellyttävää aurinkoa!
Create Your Own Website With Webador