Taivaanrannan arkkitehti

Jälleen kerran en voi muuta kuin hymähtää sille somalle ironialle, jonka universumi soi osakseni, kun tämän lähestulkoon täysin tunnelähtöisen blogini aiheeksi kohdistui tänä päivänä miekkojen kuningas. Hänen energiansa on nimittäin puhdasta logiikkaa, sellaista asioiden etäistä tarkastelua analyyttisen aivokapasiteetin välityksellä. Kylmää ja objektiivista rationalismia, joka ei anna sijaa tunnemaailman äkkipikaisille suunnanmuutoksille mistään hinnasta.

Hän on se vakava keskustelu, joka käydään opettajan kanssa aina sen samaisen toistuvan virheen tähden, tuo pistävä päätös jättää jälkeensä ne ihmiset, joita ei enää koe sopiviksi siihen suuntaan, johon on kulkemassa, tuo valtava rohkeus pysyä uskollisena omille periaatteilleen myös niinä vaikeimpina hetkinä, se rehellinen vastaus, jonka tietää kyllä satuttavan, mutta joka on sanottava siitäkin huolimatta ja se valtava rohkeus myöntää myös omat virheensä sekä epäkohtansa.

Miekkojen kuninkaassa tekevät kalenterimerkkejä nuo aamuiset herätyskellot, jotka soivat aina samaan aikaan, ne itselleen luvatut päätökset muuttaa oman elämänsä suunta vähentämällä herkkuruokia tai lisäämällä askelia, vakavat keskustelut siitä, mikä on kummallekin parhaaksi sen monen vuoden odotuksen jälkeen, se isosisko tai isoveli, joka huolehtii iästään huolimatta sisaruksistaan, koska ei kukaan muukaan ole sitä tekemässä, sisukkuus suunnata aamulla opiskelemaan ja illalla töihin viikosta toiseen, loman pitämien lomailusta sekä se Ikean kaapisto, joka jumalauta valmistuu, vaikka menisi aamuyöhön asti.

Mutta ennen kaikkea muuta miekkojen kuningas symboloi minulle rutiineja; niitä päivästä toiseen toistuvia käytösmalleja, jotka rajaavat sekä määrittelevät elämämme rakenteelliset ääriviivat. Näin ollen onkin varsin huvittavaa, että monelle jo pelkästään tuon sanan – rutiinien - kuuleminen saa aikaan inhoväristyksiä taikka kavahduksen kangistumisia - etenkin, jos kyseessä on hieman (tai varsin paljonkin) luovuuteen taikka sellaiseen boheemiin leppoisuuteen taipuva persoonallisuus.
Koska eikös se ollutkin niin, että säännöt ja rajoitukset, etenkin ne tylsät rutiinit, ovat tuon artistisen kaiken maailman kankeutta välttelevän inspiraation liekin suurin vihollinen? 

Varmasti näin onkin osan kohdalla. 
Omassa kuplassani asia ei voisi kuitenkaan olla enempää toisin.

Sillä minut siunattiin täysin eri maailmoista kotoisin olevilla vanhemmilla. Toinen, faija, oli luotu kulkemaan aina muista erillään. Sillä oli raivokkaan uniikki tapa lähestyä elämää, missä ei ollut sijaa konttorityöskentelyyn tahi tasaiseen kuukausituloon. Eläkesäästöt olivat vain jokin kaukainen tylsä konsepti ja vuosi ilman jotain uuttaa jännittävää projektia oli lähestulkoon hukkaan heitetty. Oli aina vain suurempia unelmia, oli aina vain mahtipontisempia haaveita ja oli aina vain mielenkiintoisempia keskusteluja. Lähes aina nämä kauniit puheet jäivät kuitenkin juurikin sellaisiksi - pelkäksi puheeksi. Mutta oli niitä silti aina yhtä hauska kuunnella...

Mutsi taas on täydellinen esimerkki uraihmisestä, joka ei pelkää raskasta työtä tai pitkiä päiviä. Sille on aina ollut kristallisen selvää, että tässä elämässä ihminen tarvitsee arkeensa jotain konkreettista, jotain, joka antaa kirkkaan suunnan sen hetkiselle päivälle. Omat saavutukset pohjautuvat henkilökohtaiseen panostukseen ja siihen, kuinka paljon niiden eteen on valmis uhraamaan, omat unelmat joutuu ehkä joskus unohtamaan etenkin, jos on muita suita ruokittavana, ja oma pieni rauha syntyy silloin, kun tietää, että myös seuraavan viikon turvallisuus on taattu sen hetkisellä ahkeruudella väsymyksestä huolimatta. 

Tässä kohtaa saatat ehkä miettiä, että miten nuo kaksi edes ylipäänsä koskaan päätyivät yhteen. Erittäin hyvä kysymys! Minä en todellakaan tiedä vastausta tähän. Välillä universumi vain selkeästi toimii tilastoja vastaan.

Itse en kuitenkaan voisi olla tyytyväisempi tähän kombinaatioon, sillä sen kautta minulle on muodostunut hyvinkin sakea sekamehuinen lähestymistapa suhteessa mun unelmiin ja jokapäiväiseen tavalliseen olemassaoloon. Faijalta mulle tuli tosiaan tuo kyltymätön halu luoda jotain mulle ominaista, seurata mun sydämen kutsua orjamaisesti sekä elää mun elämää vain ja ainoastaan mun omien ehtojen mukaisesti vähät välittämättä niistä yhteiskunnallisista arkielämän odotuksista, joiden mukaan suurin osa ajastamme vanhenee. Äidiltäni taas sain kyvyn ja taipumuksen maadoittaa nuo mun unelmat realistiseen muotoon. Tuumasta toimeen, sanoista tekoihin, unelmista käytäntöön – näiden ajatusmallien avulla mä pyrin toteuttamaan enkä vain kuvittelemaan. Toisin sanoen mun unelmat ovat osa mun rutiinia, niiden tavoittelu tärkeämpää kuin mikään muu, mutta niiden sivussa myös tavallinen arkityö on se tapa, jolla mun jalat pysyvät visusti maassa – kunnes se seuraava hurja idea taas riuhtaisee ne johonkin uuteen suuntaan.

Joten hei sinä, jolla on sielussaan tarve saavuttaa jotain suurta ja jättää jälkeensä kullattua tuhkaa, kun kaikki on sanottu ja koettu. Muista, että ilman sitä arkista hidasta nousua ei voisi olla niitä vuorenhuippuja, joiden saavuttaminen on jokaisen menetetyn lumikengän arvoista, ilman niitä päiviä, jolloin ei vain jaksaisi harjoitella sitä kitaran soittoa, mutta jolloin sen siitä huolimatta tekee jo pelkästään tavan tähden, et ehkä liikkuisi koskaan ja ilman sen suurempaa suunnitelmaa on kyllä täysin mahdollista saavuttaa tavoitteesi, mutta silloin kun tulevaisuuteen suunnistava kartta on mahdollisimman yksityiskohtainen harha-askeleitakin tulee otettua rutkasti vähemmän. Eli ollaan kaoottisia, ollaan uniikkeja, ollaan kapinallisia maailmanmuuttajia, me tuliset kyltymättömät taiteilijasielut, mutta kokeillaan tehdä se tavalla, joka parhaiten kanavoi tuota sinunkin kohtaloasi.

Näillä sanoilla tämän päivän voimabiisi on Billy Joelin Vienna. Kuuntele se ja muista, että välillä on myös hyvä pysähtyä piirtämään koti unelmillesi. Sillä vaikka sun kohtalosi on tuolla tähtien tanssiparina, ne askeleet täytyy ensin oppia. Ollaan huomenna siis niin helkatin spontaaneja, mutta päätetään se jo tänään :)

Kohti aurinkoa - kaoottisen suunnitelmallisesti - sinä kauneimman taivaanrannan arkkitehti.

Kahvila-arvostelu:

Fazer Cafe – ITIS

Vaikka tämä kyseinen kahvila onkin sijainniltaan kirjaimellisesti kaiken keskellä, niin ainakin aamutuimaan sain olla täysin rauhassa ilman sen suurempia häiriöitä. Näin ollen voin kyllä suositella tätä paikkaa myös niille, jotka kaipaavat omaa tilaa; ainakin, jos päädyt saapumaan paikalle ennen kello 11. Pehmoiset penkit ja nätit pöydät miellyttivät mun esteettistä silmää ja Fazer Dark Blend sekä kahvikupin kyljessä tuleva suklaapalanen olivat yhdessä piristävä aamunavaus.

Kaksi ja puoli leijonaa kolmesta.