Kun sä tarviit ystävää

Jos pitäisi valita se kaikista negatiivisin kortti koko tarotpakasta, niin minulle se on olisi miekkojen yhdeksikkö. Tämä energia ei nimittäin todellakaan ole helppoa taikka rauhallista. Päinvastoin kyseessä on myrsky, jatkuva ajatustentulva, joka riuhtaisee meidät ylianalysoinnin noidankehään vähät välittämättä vastalauseista taikka avunhuudoista.

Tässä on kyseessä se hetki lapsena, kun äiti tai isä katoaa kaupassa hyllyjen taakse, se ensimmäinen reaktio, kun näkee menneen kumppaninsa kävelemässä tuntemattoman kanssa kadulla liiankin lähekkäin, tuo toistuva painajainen, joka herättää joka yö samaan aikaan, se verestävä muisto väkivallasta, joka edelleen saa välttämään pimeitä katuja, ja oma peilikuva, joka ei koskaan näytä niin hyvältä kuin se voisi näyttää.

Tämä energia on ahdistus, tämä energia on pahimman olettaminen. Tämä energia on jatkuva mustasukkaisuus, tämä energia on katkeruus.

Ja tämä energia on meille kaikille hyvin tuttu vieras.

Itse en usko tämän maan päällä olevan sellaista ihmistä, joka ei voisi samaistua miekkojen yhdeksikköön. Huoli ja epävarmuus ovat näet aina läsnä elämissämme tavalla tai toisella. Sanoinkohan mä nyt jotain tyhmää, saatat pohtia ensitreffien päätteeksi hyvästien jälkeen. Valehteleekohan toi nyt mulle, saatat ihmetellä kysyttyäsi viestillä, missä aviomies vietti eilisen yönsä. Olenkohan mä vakavasti sairas, saatat kauhistella, kun lääkäri istuu eteesi röntgenkuvien kanssa.

Mä ainakin voin kuvailla itseäni sellaiseksi luonteeksi, joka murehtii ja märehtii usein jostain aivan turhasta taikka mitättömästä. Mietin miltä mä näytän, miltä mä kuulosta, miltä mä vaikutan ja miltä mä tunnun sellaisissakin tilanteissa, joissa ei todellakaan pitäisi, ja mä mietin mitä mä sanon, mitä mä katson, mitä mä aloitan ja mitä mä lopetan juurikin silloin, kun ei todellakaan tarvitsisi. Kuulostaa varmaan tutulta?

Jos sydän on särjetty kerran, sitä pelkää, että se tapahtuu uudestaan. Jos ystävä puhuu pahaa selän takana, sitä pelkää, että se tapahtuu myös jatkossa. Jos on joskus saanut kuulla olevansa lihava, niin sitä helposti olettaa, että tuo toinenkin näkee asian niin. Jos on joskus antanut itsestään liiankin paljon, mutta joka kerta saanut takaisin aina vain vähemmän, sitä väistämättä laskee päänsä kaiken uuden edessä. Jos sitä on koko elämänsä kuullut olevansa jotain muuta kuin mitä on, niin päivä päivältä sitä jaksaa uskoa vähemmän toisin.

Ja jos sitä on jo kerran menettänyt toivon, niin osaako sitä enää edes toivoa jotain parempaa?
Ja mitä pieni ihminen voi tehdä silloin, kun oma kehonkuva vääristyy ja itsevihakin alkaa tuntua liian lempeältä?

Silloin sä voit niiden kyynelten lomasta muistaa, niiden unettomien öiden jälkeen ymmärtää, niiden itsesyytösten ja itseaiheutettujen arpien jälkeen huomata ja yksinäisten aamutuntien sekä koruttomien valkoisten kattojen jälkeen oivaltaa seuraavan totuuden. Sen ainoan, joka meidät pienet ihmiset voi pelastaa.

Sun ei tarvitse kestää sitä kaikkea omin voimin. Sun ei tarvitse yrittää kantaa kaikkea ilman apua. Ja sun ei pidä aina olla se tukeva olkapää, vaan säkin saat murtua muiden edessä.

Joten nyt, näiden sanojen verran, mä olen tässä sun kanssa.

Joten lue mut sillon, kun sä tarviit ystävää:

Mun edessä, sinä, väsynyt ja sumein silmin katsova. Elämän murtama, tänä hetkenä kaikkensa antanut. Mun edessä, sinä, omaan itseensä pettynyt, oman tulevaisuutensa suhteen luovuttanut.
Mun edessä, sinä, omassa mielessään itseään satuttanut, muiden sanoista sydämensä kovettanut.

Ja mun edessä, sinä, se, jonka on aika kuulla mitä mä nään.

Siinä istuu ihminen, joka on todellakin kokenut liian kovia. Saanut osakseen vain niitä raskaimpia päiviä, kivuliaimpia oppitunteja. Ja siitäkin huolimatta, yhä edelleen ja huomenna myös, viikosta toiseen, kuukaudesta seuraavaan ja vuodesta tulevaan sä et ole vieläkään luovuttanut. Kaikki tuo kauheus, kaikki tuo synkkyys, yksin sä oot sen kaiken kantanut ja siitäkin huolimatta valos säilyttänyt. Kaikki se vääryys, kaikki loukatut tunteet, yksin sä oot ne kestänyt, mutta yhä edelleen sä kuljet; yksi askel kerrallaan.

Mä nään voiman, sellaisen, joka syntyy vain rankimman paineen alla.
Mä nään ihmisen, jota kukaan ei voi kaataa.
Ja mä nään sut, jonka kaltaista ei toista ole, sillä vain sinä yksin olet itseäsi tukenut, ja sen myötä kultaakin kultaisemmaksi muuttunut.

Usko siis mua, kun mä sanon, että mikään tässä elämässä ei enää sua voi lannistaa.
Ei kaiken tän jälkeen.

Kohti siis aurinkoa, seuraten sitä polkua, jonka sä omillasi oot meitä muita varten jo kulkenut. Kiitos siitä. Nyt on sun aika levätä.

Tänään  voimabiisi on Simon & Garfunkelin Bridge Over Troubled Water. Kuuntele se ja hengitä. Sun kesä on viimein koittanut.

Kahvila-arvostelu:
Cafe Noi – Kauppakeskus Hertsi

Tämä vietnamilainen kahvila on oikein miellyttävä pysähdyspaikka kiireen ja hulinan keskellä. Rauhallinen taustamusiikki ja tummat nahkapenkit ovat omiaan ruokkimaan luovuutta sekä mielikuvitusta. Tällä on aina ollut mukava istuskella. Evääksi tuli tänään erittäin maukas mocaccino!

Kolme leijonaa viidestä.